Vuoden vaihtuessa...

Vuoden viimeisenä sunnuntaina ajelin, joulun paluuliikennettä väistellen, Oulun seudulle mäyräkoiraneito Lillan torkkuessa Pirkon etupenkillä. Laulussa kerrotaan Saku Sammakon kosiomatkasta, mutta koiramaailmassa kosiomatkalle ei yleensä lähde sulho vaan morsian! Mäyräkoiran kosiomatkalta ei tavallisesti kotiin tarvitse palata tyhjin käsin...tai siis tyhjin vatsoin...ei tälläkään kertaa. Kauan ei tarvinnut odotella, kun kuului niks & naks ja päästiin Lillan kanssa takaisin baanalle nokka kohti kotia. Onnellisissa merkeissä siis lopeteltiin vanha vuosi. Helmi-maaliskuun taitteessa voidaan odotella matkan satoa pentulaatikkoon tuhisemaan.
Illalla poksautetaan kuohari, muistellaan mennyttä ja unelmoidaan tulevasta. Jospa Näkinpolulla kuuluisi alkuvuodesta muidenkin kuin mäyräkoiran pentujen tassujen töminää. Jää nähtäväksi, mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. Saako vuosien unelmointi pisteen jo tulevana keväänä? Hyvä on kuitenkin muistaa, että ilman unelmia elämästä puuttuu jotakin hyvin oleellista.

Kukapa se koiran hännän nostaisi...vai miten se oli?

Vuoden koiratapahtuma numero yksi Suomessa on joulukuun voittajanäyttelyt Helsingin Messukeskuksessa. Aamu-uniselle sawolaiselle tuon viikonlopun vaikein etappi on aamuyöinen herääminen talviaamuna lämpimästä pesästä ja raahautuminen kylmään autoon. Tänä vuonna selvittiin ajoissa kunnialla matkaan ja asettauduttiin mäyräkoirakehän laidalle luettelo tanassa ja silmä kovana seuraamaan lyhytkarvakehiä.
Onhan ne ihania! Vieressäni vuoroaan odotellut junioriluokan musta kääpiöpoika tuijotti tummilla, ystävällisillä mantelisilmillään häntä heiluen kädessäni ollutta sämpylää ja laski joka ainoan suupalan, jonka ääntä kohden siirsin; suloinen pieni mäyräkoirapoika. Hyvä etten jo alkanut varailla pentua Näkinpolun vapaata koirapaikkaa täyttämään...
Valitettavasti kaikki ei ole ihan niin auvoista miltä äkkiseltään näyttää. Kehässä pyöri muutamia mäyräkoiria, joilla oli todella korkea hännänkiinnitys ja yleensä tuollaisella hännänkiinnityksellä häntä takuuvarmasti nousee pystyy liikkeessä tai ainakin yrittää nousta pystyyn. Nyt häntä lötkötti alhaalla ja heilahti liikkeessä löysästi hieman ylöspäin silloin, kun sattui osumaan kintereeseen ja kimpoamaan siitä hieman ylöspäin! Kehän laidalla on oiva tilaisuus seurata koiria myös silloin, kun ne eivät ole arvosteltavana ja näiden "lötköhäntä" mäyräkoirien hännät riippuivat kuolleina alhaalla, kuin Suomenlippu tyynessä juhannusillassa, koko näyttelyn ajan. Surullisista surullisinta harrastuksessamme on viattomien koirien manipuloiminen kepulikonstein vain ja ainoastaan menestymisen tähden. En ole eläinlääkäri, mutta olen varma, että nuo lötköhännät oli joko puudutettu turraksi tai häntien hermoja oli manipuloitu leikkauksella.
Onkohan omistaja aidosti onnellinen, jos voittaa kepulikonstein? Onkohan omistaja aidosti eläinrakas, jos kohtelee koiraansa näin? Onkohan kaikki tämä tuon vaivan ja kivun arvoista?
Häpeäksi ovat nuo koiranomistajat koko harrastajakunnalle!

Kuvassa rakkaudella hoidettu Te-Biit´s mäyräkoiravauva.

Mulle Galileo ja sulle viinikaappi

Niinhän se tuppaa olemaan, kun laittaa yhden paikan kuntoon, vaatii toinenkin paikka pian ehostusta. Muutama viikko on nautittu DSW-tuoleista vanhan keittiölampun loisteessa. Pikku hiljaa alkoi katseeni harhailla kauppojen keittiölamppuvalikoimissa ja kun eksyin Kuopion Iskun loppuunmyyntiin, se oli menoa! Siellä se nökötti kuulaana, valkeana ja odotti ostajaansa: kotimainen Keraplast Interiorin suuri Galileo puolipallo riippuvalaisin. Hintakin oli kohdallaan, 60% alea normaalihinnasta! Voi miten iloisena kannoin Galileoni Pirkon takapenkille. Tasapuolisuuden nimissä Esa shoppaili itselleen viinikaapin...jonne sijoitettiin minun kuohuviinit. Nyt nautitaan kuplivaa juuri oikean lämpöisenä.

Sokerihifistelyä

Pari vuotta sitten vierailin Mikkelin Kenkäverossa ja ihastelin siellä Herrasväen kuviollisia sokeripaloja. Nämä sokeripalat eivät olleet muodoltaan tylsiä neliöitä vaan korttipakan maita: herttoja, ruutuja, patoja ja ässiä. Muutama päivä sitten törmäsin ohjeeseen, jossa kerrottiin miten sokerista saa aikaiseksi noita ihania muotoja. 
Tuumasta toimeen ja kokeilemaan:
taloussokeria kulhoon, tippa pastaväriä ja pari tippaa vettä, sekoitetaan napakasti niin ettei sokeri ehdi sulaa, vaan imee veden itseensä ja muuttuu kostean hiekan kaltaiseksi sokerimassaksi. Painellaan massa tiiviisti pieneen muottiin ja painetaan muotin läpi leivinpaperin päälle kovettumaan. Muotiksi soveltuu esim. pieni piparkakkumuotti. Palat kovettuivat yön yli ja ovat todella kestäviä käsitellä, vaikka näyttävät haurailta. Helposti kaunista ja lisäksi mukavaa puuhaa vaikka koko perheelle.
...Niin ihania, että tekis mieli juoda kaffet sokerin kanssa, vaikka en sitä koskaan muuten tee...

PS: Kenkävero on ihqu vierailukohde, jos Mikkelissä päin liikutte!

Kranssi

Harmittaa, kun en ehtinyt tänä vuonna piipahtaa Puutossalmen Kylän Pieniin joulumyyjäisiin. Tarkoitus oli hankkia sieltä vihreä mustikanvarpukranssi ulko-oveen, samanlainen kranssi jonka ostin pari vuotta sitten juuri näistä viehättävistä joulumyyjäisistä.
Ehdin kuitenkin tänään pyörähtää keskustassa Pentikillä, josta löysin joulunpunaiset Kranssi-tyynynpääliset olohuoneen sohvalle... siis kranssi kuitenkin! Pikkuhiljaa joulu hiipii Näkinpolulle.

Dipatut hyasintit

Vuoroani odotellessa Aseman kukkakaupassa bongasin joulukukkahyllyltä ihmeellisen amarylliksen. Tuo punainen ritarinkukka seisoi pelkän valkoisen mukulansa varassa! Kauppias kertoi, että amaryllis kasvatetaan kokonaan ilman vettä ja multaa. Sipuli oli vahattu päältä, jolloin sipuli ei nahistu huoneilmassa ja sen voi asettaa sellaisenaan pöydälle.
Apropoo! Toimii varmaan myös hyasintilla, kai... joten tänään dippasin sinisen hyasintin sipuleita valkoisessa vahassa. Nyt vaan odotellaan ja ihmetellään.

Kalkkunan kaulaa vai sisäfilettä?

Joka aamu ennen töihin lähtöä annan koirille muutaman "kotiinjäämismakupalan". Eipä siis ihme, että nakkaan kauppareissulla ruokakärryyn paketin jos toisenkin; keksejä, puruluita, pururullia, puristeluita, kuivakalaa, kuivalihaa jne...jne...jne... 

Alkuviikosta pysähdyin jälleen Prisman koiravälikön herkkuhyllyn kohdalle valikoimaan makupaloja karvaisille rakkailleni. Tällä kertaa jäin vertailemaan herkkupalojen kilohintoja ja olin pudota pyrstölleni! MITÄ VEETÄ: kuivat kalkkunan kaulat kilohinta YLI 50€! Kuivalihapallerot 50€ kilo! Sonninsuti (pätkitty, kuivattu sonnin siitin)kilohinta vajaa 50€!

Tästedes ruokakärryn nokka kannattaa suunnata lihaosastolle ja vaihtaa makupalat naudan sisäfileeseen, jonka kilohinta kieppuu 40€ korvilla. Jep jep tämähän on silkkaa säästöä!

Tip ja tap

Musta, märkä, tuulinen syksy, marraskuu kääntyi jo loppupuolelle. Tänään, niin kuin lähes aina lauantaisin, kurvasin keskustaan päiväkahville. Samalla reissulla pyörähdin lempiliikkeissäni katsomassa mitä uutta on hyllyihin ilmestynyt. Huomaa, että joulu lähestyy, kun kaupat pursuavat joulutavaraa. Vuosien varrella joulukoristeita on kerääntynyt jo aikamoinen määrä, mutta joskus vielä löytyy jotain ihanaa, jonka haluaa itselleen. Tämän lauantain löytö oli somat valkoiset tuikkutalot, joista rakensin kaapin päälle tuikkurivitalon. Valoa elämään!

Viikon päästä juhlitaan firman pikkujoulua! Nämä coolit korkkarit korkataan silloin... Tip tap tip tap...sitä odotellessa.

Vaarallisia tuliaisia!

Jo vuosien ajan on ollut "muodissa" pelastaa hylättyjä koiria ja kissoja ulkomailta Suomeen lihavempien lihapatojen ääreen. Maailmaa kierrellessä olen törmännyt toreilla ja turuilla surkeissa olosuhteissa, pienien häkkien vankeina suloisia koiranpentuja, jotka tummilla silmillään, häntäänsä heiluttaen ottavat kontaktia ihmiseen joka antaa niille edes vähän huomiota. Yhtä monta kertaa olisin halunnut ostaa pennun ja tuoda mukanani Suomeen. Onneksi aina järki on voittanut tunteet!

Valitettavasti tällä auttamisella voi olla myös musta kääntöpuoli! Epämääräisistä olosuhteista rahdatut eläimet saattavat sisältää ikävän yllätyksen: vaarallisen sisäloisen tai vakavan tarttuvan taudin! Reilu vuosi sitten uutisoitiin Norjassa hengitysteissä elävästä loisesta (Linguata serrata)joka oli löydetty Norjaan Romaniasta tuodusta kulkukoirasta. Ko. parasiitti voi tarttua myös ihmiseen. (Lähde NRK)

Hyvät eläinrakkaat ihmiset, jos haluatte auttaa ulkomaisia kulkukoiria tai löytöeläimiä, auttakaa niitä niiden omassa kotimaassaan! Tukekaa paikallisia eläinjärjestöjä ja löytöeläinkoteja. Samalla voitte tietämättänne estää kotimaan eläimiä ja jopa ihmisiä saamasta ikävää loista tai tarttuvaa tautia. Kaikkia ja kaikkea ei voi auttaa ja pelastaa. Sillä summalla jonka laitatte yhden koiran tuontikuluihin, voisitte parantaa kymmenien koirien hyvinvointia eläimen kotimaassa.

Espanjan surulliset kasvot! Kuva viime keväältä.

Tissit

Torstaiaamuna istuin keittiön pöydän ääressä lukemassa lehteä ennen töihin lähtöä, niin kuin teen joka ikinen arkiaamu. Tyttäreni, lähes 14-vee, istui vastapäätä juomaan aamun moccachinoaan ja aikansa istuttuaan tokaisi:
"Aika antava on tuo sinun puserosi kaula-aukko."
Nostin katseen tyttäreeni ja vastasin:
"Niin miks ei? Tykkään mun tisseistä."
"Joo, mut kun ne on 'vähän' riippuvat..." sain vastauksesi.
"Joo siksi niistä pidänkin! Olen ruokkinut niillä kaksi rakasta lastani. Vieläkin nään silmissäni pienen vauvan joka ahnaasti tarttuu rintaani, pitää siitä kiinni kaksin käsin ja kuulen ahnaan imemisen. Kohtaan vauvani luottavan katseen ja elämänikuinen side häneen on luotu, sidottu kiintymyksellä ja äärettömällä rakkaudella."

Tyttäreni huokaa ja luo minuun säälittävän katseen...
Toivon, että myös hän saa aikanaan tuntea tuon saman äärettömän rakkauden, jonka vain lastaan rakastava äiti voi tuntea!

PS: Hyvää isänpäivää rakastavat isät!

Ikuisuusprojekti on loppu!

Lähes ikuisuuden kestänyt "uudet tuolit keittiöön -projekti" on saatu päätökseen! Ihastuin jo vuosia sitten Eamesin DSW-tuoleihin. Mottoni "jos ei saa sitä mitä haluaa, voi hyvin tyytyä entiseen", piti jälleen kerran paikkansa. Vuosien odotus oli näiden tuolien arvoista! Laatikko laatikolta nämä kaunokaiset putkahtelivat laatikoista keittiön lattialle. Aiemmin hankittu Airisto kierrätystiikkinen ruokapöytä sai parikseen täydelliset tuolit.

Sanotaan, onnistuja on hän joka pitää kiinni vanhasta niin kauan, kun se on hyvää ja tarttuu kiinni uuteen heti, kun se on parempaa. Joo, kyllä kyllä...tunnen olevani todellinen onnistuja!

PS: Uusi unelma odottaa jo täyttymystään... vielä minä sen joskus saan...

Kartiot ja hopeista toffeeta

Luurailu sisustusliikkeissä on yksi tapa tappaa aikaa, kun odottelen Fannia nyrkkeilyharjoituksista. Usein lompsin Kodin Ykkösen käytäviä ja katselen mitä uusia ihanuuksia on tullut kaupan hyllyihin. Samalla kertaa tsekkaan tietysti kaikki alelaarit ja alehyllyt.
Ja TA-DAAA tänään poistokorista löytyi Kaj Franckin Kartio-sarjan ohuen ohuet juomalasit (värinä vaalea harmaa). Hintaa näillä kaunottarilla oli ainoastaan 3,50 €/kappale. Koriin sujahti useampi laatikko!
Samaa Kartio-sarjaa keräsin koboltinsinisenä jo 90-luvun alussa. Silloin joka kuukausi palkkapäivänä ostin kaksi sinistä Kartio-lasia ja kartutin Iittalan lasikokoelmaani sekä pienillä että suurilla Kartioilla. Nuo siniset lasit ovat vieläkin meillä jokapäiväisessä käytössä. Kartion Franck suunnitteli Iittalalle 1958. Puristelasinen Kartio-sarja on oiva esimerkki kestävästä muotoilusta.
Kassalla silmiini osui toinen "klassikko": uudelleen henkiin herätetty Hopea Toffee. Samaa toffeeta mässytettiin lapsena suu mustana, silloin toffeen muoto oli vain erilainen; pitkä ja litteä. Musta toffee oli pakattu ensin valkeaan vahapaperiin ja päällä oli metallinhohtoinen kääre. Sama toffee eri paketissa, mutta onneksi vanha tuttu maku oli tallella!
PS: IIIIIK! Ne DSW-tuolit luvattiin toimittaa jo ensi perjantaiksi! IIIIIK mulla on silloin JOULU!

 

Sydänsuruja!

Näkinpolun kultainen Bändi-mummo alkoi yskähdellä kuivasti syksyn aikana. Vähitellen yksittäiset yskähdykset alkoivat vaivata mummoa varsinkin aamuisin enemmän ja enemmän. Torstaina suuntasin Pirkon keulan kohti eläinlääkäriasemaa, etupenkillä vieressäni istui tuo kultainen mummokoira.
Kuopion Eläinlääkärikeskuksella meidät otti vastaan eläinlääkäri Lauri Siir. Lauri kuunteli mummon sydäntä ja tutki sen vielä ultralla. Ja sydämeen kuulumaton suhinahan tuosta kultaisesta sydämestä kuului. Meidän mummolla on LÄPPÄVIKA! Lauri lohdutti ja sanoi mummon voivan elellä suhinasydämellään täysipainoista koiranelämää vielä vuosia. Lääkkeeksi sydänvaivaan mummeli joutuu napsimaan yhden pienen sydänlääkkeen kerran päivässä. Kotiin ajeltiin kaupan kautta, ostettiin maksamakkaraa jolla tuo pieni pilleri "marinoidaan" ennen mummolle tarjoilemista. "Naps ja nam" sanoi mummo ja nielaisi ensimmäisen tabletin "oisko tätä vielä lisää?"
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: eläinlääkäri Lauri Siir siirtyi heti TOP 1 paikalle eläinlääkärilistallani! Ammattitaitoinen, rauhallinen, ystävällinen alansa ammattilainen teki koirakonkariin lähtemättömän vaikutuksen. Myös mummo kiitti Lauria nuolaisemalla häntä kiitokseksi naamasta!

Madamoiselle tuli taloon!

Vuosia "täytyy saada -listallani" on ollut rasti Ilmari Tapiovaaran iki-ihanan Madamoiselle keinutuolin kohdalla. Ajattelin, kun saavutan naisen iän, laitan eurot jonoon ja ostan tuon ihanuuden itselleni. Kuinkas sitten kävikään: armas mieheni oli tilannut Madamoisellen minulle synttärilahjaksi! I H A N A A! Eilen hän sitten saapui! Seisoi hoikilla, siroilla jalaksillaan keskellä olohuonetta ja odotti istujaa syliinsä...minun kiikkutuoli!

PS. Alkuperäinen nimi MAMSELLI olisi ollut kiikulle mukavampi nimi kuin Madamoiselle.

Puoli vuosisataa

Torstaina 10.10. klo 5.10 viisikymmentä vuotta sitten Kuopion synnytyslaitoksella hyppäsin mukaan elämän junaan, junaan johon jokainen hyppää vuorollaan syntymän hetkellä. Mietin miten nopeaan juna on kulkenut jo tälle asemalle ja miten juna on koko ajan vain kiihdyttänyt vauhtiaan.

17-vuotiaana tuntui ikuisuudelta odottaa vuosi, että saavuttaa täysi-ikäisyyden virstanpylvään. 24-vuotiaana yhdeksän kuukautta tuntui ikuisuudelta odottaa syntyvää vauvaa. Nyt tuo vauva on 25-vuotias mies, jonka pyykit äiti edelleen pesee ja jonka huolia äiti edelleen kuuntelee, silittää päätä ja lohduttaa.

Juna kiihdytti kummasti vauhtiaan, kun 36-vuotiaana kannoin sydämeni alla seuraavaa rakastani. Vain muutama hetki sitten nostin pienen tyttövauvan rinnoilleni ja nyt tuo vauva on lähes 14-vuotias iloinen pulppuava teini.

Raskaimpian asemia elämäni polulla on ollut 2001 syksyn avioero. Ero jonka paperit ex-mieheni toi allekirjoitettavakseni  38-vuotis syntymäpäivänäni. "Lahja" jonka tulen muistamaan läpi elämäni.

Mustan syksyn jälkeen elämäni seuraavalla asemalla tapasin miehen, miehen jonka kaltaista en edes uskonut olevan. Tuolta asemalta asti olemme kulkeneet yhtä sielunkumppanini kanssa. Toivon, että voin kulkea hänen kanssaan aina siihen asti, kunnes viimeiselle asemalle on noustava.

Vuosia on kulunut, ihmisiä on tullut ja mennyt. Muutama sydänystävä on kulkenut matkassani vuosien ajan. He ovat kantaneet minua läpi syvienkin vesien. Toivon, että olen voinut olla ystävilleni kannattelija ja olkapää, kun heillä on ollut vaikeaa. Useita tuttavuuksia on myös hukkunut maailman tuuliin...

Sanotaan, että onnellinen on se ihminen, joka osaa nauttia vanhenemisestaan, mutta luulen, että sen pitäisi olla; onnellinen on se ihminen joka ei pelkää vanhenemistaan!

 

 

 

Luomumunaa!

Suuntasimme sunnuntaiajelun Siilinjärven Leppäkaarteeseen ja siellä Laitilanmäen luomumyymälään. Laitilanmäen tilalla asustaa 3000 luomukanaa ja iso joukko ylämaankarjaa. Ihanalla paikalla Siilinjärven rannalla sijaitseva tilan myymälästä saa luomutuotteita mausteista limppariin. Loppuviikon leivontamaratooniin otettiin siis varaslähtö luomumunilla...

Valitettavasti luomutilan kahvion tarjonta oli todella surkea; vanhoja viinereitä ja paksuja lihapiirakoita. Miten helppoa olisi pienellä panostuksella tarjota asiakkaille tuoretta pullaa, munkkeja, porkkanakakkua, piirakoita jne. Suomen kahvilakulttuuri on kyllä jäänyt kivikaudelle!

 

Alakuvan sonni ihmetteli valokuvaaja ja valokuvaaja ihmetteli miksi ammut seisoivat liejussa, vaikka mahdollisuus oli seisoskella viheriäisellä niityllä?

 

 

Lampunhenki!

Kirpputorit ovat kierrätystä parhaimmillaan! Muutaman kerran kuukaudessa kierrän Kuopion kirppikset, pengon myyntipöydät ympäri ja etsin aarteita. Kesällä etsin kirppikseltä betonitöitäni varten muovista vekkilampunvarjostinta. Löysin etsimäni viidellä eurolla ja sain vielä "kaupantekijäisiksi" vihreän kultakoristeisen lampunjalan. Kotona tutkiskelin lamppua ja yllätyin lampunjalan ihanuudesta... yllättävää,koska vihreä ei todellakaan olen väreistä se ykkösvaihtoehto minulle...

Tutkin lampunjalan pohjassa olevaa leimaa ja totesin sen olevan saksalaisen Hutschenreuther posliinitehtaan tuotantoa. Ostin jalkaan sopivan vaalean varjostimen ja nyt pieni ihana lamppu nököttää vieritysten Englannista hankitun Fu-koiran kanssa.

Toisen turhake on toisen aarre!
PS: Pitäisikö kokeilla asustaako lampussa myös henki?
Tänään kirpputorilta mukaan tarttui retrokaitaliina:

Mulla oli hätä!

Myönnän, olen yliherkkä äiti!  Maalaan piruja seinälle heti, kun ja jos tyttäreni ei vastaa puhelimeen ajallaan, ei saavu kotiin silloin, kun on sovittu jne. Ne kerrat, jolloin en syystä tai toisesta ole saanut häneen yhteyttä, tulen huolesta lähes sairaaksi. Ja kun hän on vihdoin tullut kotiin on kommenttini ollut aina:"Missä ihmeessä oot ollut? Miksi et ees soittanut? Olen ollut niin huolissani, hyvä että en jo poliisille soittanut!"

Alkuviikosta Fanni oli mennyt koulun jälkeen kaupungille, ilmoittamatta siitä ennakkoon minulle ja saapui Näkinpolulle vasta klo 17.00. Tällä kertaa en soitellut hänen perään, kun hän mainitsi edellisenä päivänä ohimennen menevänsä EHKÄ kaupungille.

Klo 17.00 neiti, lähes 14-vee, saapui teatraalisesti keittiöön ja sanoi paheksuvasti: "Miksi et ees soittanut? Hyvä että en jo poliisille soittanut, kun sinusta ei kuulunut mitään!"

Niinpä, ei ole omena kauas puusta pudonnut!

 

Minulle hän on aina minun pikku-tyttö!

 

 

 

 

Herne nenässä!

Henkilökohtainen blogi on oiva keino tuulettaa omia ajatuksia ulos täpötäydestä pääkopasta. Samalla, kun kirjoittaa tajunnanvirtaa ulos aivoista, tulee omia ajatuksia punninneeksi joskus aivan uudesta näkökulmasta. Toinen aivojen yhteisöllisempi tuuletuspaikka minulle on Facebook. Facebookissa, toisin kuin blogissa, odottaa ajatuksilleen keskusteluseuraa, mielipidettä tai kommenttia  milloin mihinkin asiaan.

On hienoa, jos ajatukseni herättävät mielipiteitä ja nostattavat keskustelua, sillä sehän on myös yksi kirjoittelun tavoite. Liian hyvää ollakseen totta... Sanotaan, että yksi mätä omena pilaa koko korin ja tähän mätä omena -ilmiöön olen törmännyt nyt sekä blogikirjoitusten että Facebook päivitysten kohdalla.  On käsittämätöntä, miten joku voi vetää herneen todella syvälle nenään jonkun postauksen takia! Niin syvään, että katsoo oikeudekseen herjata ja parjata kirjoittajaa henkilökohtaisesti, vaikka ei edes tiedä onko blogikirjoitus tai Facebook postaus kirjoitettu hänestä.

En tarkoita sitä, ettei erimieltä asioista voisi olla, totta kai jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja oikeus rakentavaan kritiikkiin ja keskusteluun. Todellinen ystävyys kestää olla erimieltä ja todellinen ystävyys kunnioittaa toisen mielipidettä, vaikka itse ajattelisi toisin.

Nyt jos sinusta tuntuu siltä, että tämä blogikirjoitus on kirjotettu SINUSTA, olet oikeassa! Nyt on todellakin oikea aika vetää herne nenään; vedä kerralla niin syvälle, ettei hevillä irti lähde!

 

 

 

 

Uskollisista uskollisin!

Viisitoista vuotta sitten saavuit laivalla Ruotsista. Astelit reippaasti ulos boksista, boksista jonka ystäväni toi tullessaan minulle Ruotsin voittaja-98 näyttelyssä käydessään. Tuolloin en tiennyt miten paljon rakkautta ja uskollisuutta oli pakattu tuohon muoviseen pieneen laatikkoon. 

Olet kulkenut rinnallani elämän tyynessä ja myrskyssä, kuivannut poskiltani ilon ja surun kyyneleet. Viisitoista vuotta olet kulkenut varjona kintereilläni, levännyt vieressäni sohvalla ja AINA kotiin tullessani heiluttanut vimmatusti häntääsi, niin että koko pieni musta koira on heilunut hännän mukana. 
Viisitoista elämänmakuista vuotta olemme saaneet viettää yhdessä, toivon että edessä on vielä monta onnellista yhteistä vuotta.
Eeva Kilven runon siivin kiitän sinua Rakas Bändi:

Kun koirani katsoo minua, alan epäillä että Jumala
sittenkin on olemassa ja luonut koiran ja vain hänet.
 Tehnyt sen huolellisesti, puhaltanut hänen
sieraimiinsa elämän hengen, ja että kaikki muu mikä on,
on syntynyt siinä ohessa, vahingossa ja sattumalta,
heidän peuhatessaan.

 

Pientä ja mukavaa

Kesällä sisustusintoni hieman laantuu. Puutarhassa riittää pientä näperreltävää ja kuopsuteltavaa, joten kauppojen luuraamiselle ei juuri jää aikaa. Alkuviikosta eksyin sattumalta Carlsonin sisustusosastolle ja "löysin" pikkurahalla romanttiset tyynyt olohuoneeseen.

Alkukesällä ruukkuun istutetut koristekurpitsat alkavat kantaa värikästä ja monimuotoista hedelmää. Sinisessä ruukussa kasvavat kurpitsat ovat venyneet kesän aikana valtaviin mittoihin. Kukkia on vieläkin kymmeniä ja kurpitsat pulskistuvat silmissä pitkien varsien päissä. Näitä täytyy istuttaa multaan myös ensi kesänä!

Alla kurpitsasadon ensimmäiset valmiit kurpitsalurput keittiön kaunistuksena.

 



Eksynyt oon betoniviidakkoon

Kesäloman alussa käsiini tarttui kirjastosta Betoni on kaunista -kirja. Kirjan innoittamana kokeilin tätä rouheaa & maanläheistä materiaalia ja valoin pari vekkiruukkua, joihin käytin muotteina vanhoja muovipinnoitettuja lampunvarjostimia. Helppoa kuin heinän teko, ainoa "vaikeus" tälläiselle hätähousulle  oli odotella muutama päivä betonin kuivumista. Odotus palkittiin harmailla ihanuuksilla; toisen asutti kirjava muratti ja toisen herkkä harsokukka.

Kannattaa kokeilla!

Keinolla millä hyvänsä?

Koiranäyttelyt ovat enemmän tai vähemmän koiramaailman "taistelutantereita". Terve kilpailu hyödyttää rotukoirien kasvatusta ja jalostusta, mutta valitettavasti usein kehässä heitetään romukoppaan paras voittakoon -fraasi. Vallalle on päässyt ajattelu- ja toimintatapa MINUN koira voittakoon, keinolla millä hyvänsä.

Kehää seuraava huomaa pian joidenkin kilpailijoiden, lähes mitään keinoja kaihtamatta, häiritsevän kanssakilpailijoiden esiintymistä ja esittämistä:

• kävellään vauhdilla koiran tai esittäjän kantaan/päälle
• vingutetaan vinkulelua kehän laidalla kilpakumppanin arvostelun aikana
• tullaan kovaäänisesti yskimään tai köhimään arvostelupöydän läheisyyteen
• pudotellaan makupaloja "vahingossa" kehään
• tunkeudutaan 1.palkintopallille, vaikka hyvin tiedetään, että voitto meni toiselle koiralle
• arvostellaan kovaan ääneen sekä kanssakilpailijat että tuomari
• jos ei oma koira ole kärkipaikalla, lähdetään kannat kopisten ja niskoja nakellen pois kehästä
• ja totta kai "KUKA NYT LUUSEREITA ONNITTELISI!"

Luulen, että kehien laidoilta löytyy koko joukko itsekeskeisiä narsisteja ja sehän tiedetään, että heillä on yleensä normaalia voimakkaampi kilpailuvietti.  Narsisti haluaa olla paras, pystyvämpi, kunnioitetumpi ja huipulla keinolla millä hyvänsä.
 

Voidaanko vanha sanonta siis muuttaa muotoon; sodassa, rakkaudessa ja koiranäyttelyssä kaikki keinot ovat sallittuja?

 

Burn hau

Loma alkaa vedellä viimeisiään, vielä yksi kesälomapäivä ja viikonloppu, niin tämäkin loma on tapulteltu kasaan. Kesä 2013 mentiin teemalla: teen ja meen, jos huvittaa! Paljon olen tehnyt & mennyt ja paljon olen jättänyt tekemättä ja menemättä. Henkiset akut pitkää, pimeää ja kylmää talvea varten olen ladannut niin täyteen kuin vain suinkin olen voinut.

Siitä erikoinen kesä tämä on ollut, että en ole juurikaan käynyt koko kesänä koiranäyttelyissä tai muissa koirahäppeningeissä!  Alkukesän koiramaailman "takaiskut" saivat aikaan voimakkaan BURN HAUn, jonka mainingeissa olen miettinyt ja punninut, miten haluan edetä tämän rakkaan ja pitkäaikaisen harrastukseni parissa... muutoksen tuulet puhaltavat (toivottavasti) tällä saralla vielä tämän vuoden puolella... jää nähtäväksi.

Selasin vanhoja valokuvia ja hymyssä suin katselin tätä valokuvaa vuodelta 1973, jossa veljeni Juhan kanssa saunapuhtaina katselemme ilta-aurinkoon kesämökkimme kallioilla. Naurataa, kun huomaan jo 10-vuotiaana rakastaneeni kaikkea naisellista ja kaunista: olen laittanut ylleni äitini yöpaidan, joka oli mielestäni niiiiiiin kaunis!

 

Monen vuoden mökkeilytauon jälkeen vietimme pari päivää taas perheemme kesämökillä Keinukalliossa, tuossa samaisessa saaressa, jossa vietimme AINA KAIKKI lapsuuteni kesät. Alla oleva maisemakuva on napattu juuri samasta paikasta, missä vuonna-73 veljeni kanssa seisoimme. Kuvassa avautuu sama näkymä, jota lapsuudenkuvassa ihailemme; minä röyhelöyöpaidassa ja Juha "natikka" kädessä.

 

Kuva: Esa Ahlberg 2013

 

Näkinpolun pitsiviikko

Tärkkäämällä loihdit kaunista vanhoista pitsiliinoista. Sokeritärkkäys on ekologinen ja helppo tapa tehdä pitsiliinoista varsin kestäviä käyttöesineitä. Kunnolla kuivuttuaan tärkätty pitsiliina kestää hyvin muodossaan esim. pullalautasena tai hedelmäkulhona.
Sokeritärkki:
1 dl vettä
1 dl sokeria
kulho muotiksi
Kiehauta vesi ja sokeri. Kasta liina sokeriveteen ja anna liinan kastua läpimäräksi. Purista ylimääräinen sokerivesi pois ja laita liina kulhon päälle kuivumaan. Kuivuttuaan liina on "tärkkiintynyt" kulhon muotoon. Poista kuiva pitsiesine muotistaan ja anna vielä kuivua huoneenlämmössä pari päivää. Muista, että tärkätty kulho ei kestä kosteutta.

 

Tyhmyydestä sakotetaan, mutta ketä?

Keskikesän herkkuni on lakkarahka. Tämän herkun toivossa suuntasin myöhään iltapäivällä Kuopion torille siihen aikaan, kun torikauppiaat jo kasailevat kojujaan ja suunnistavat viikonlopun viettoon. Myyntipöydät alkoivat jo huokua tyhjyyttään, mutta löysin kuin löysinkin kilon tätä suon kultamarjaa. Lakkojen lisäksi olisin halunnut ostaa vielä mansikoita sekä vadelmia, mutta niitä tässä kojussa ei enää ollut. Joten suunnistin viereisen myyntipöydän luo ja kyselin olisiko heillä näitä punaisia herkkuja. Ei ollut mansikoita eikä vadelmia heilläkään, mutta myyjä kysyi:"Mites, ottasitko lakkoja?" Johon vastasin niitä jo ostaneeni viereiseltä kauppiaalta. Tähän tämä "iloinen" vanha torikauppias tokaisi "lupsakkaan" sawolaiseen tyyliin: "No tyhmyydestä sakotetaan!" Huulet ymmyrkäisinä lähdin jatkamaan matkaa seuraavalle kojulle.

Muuten samainen myyntikoju sai muutamia vuosia sitten sakkotuomion, kun he möivät ulkolaisia tuotteita kotimaisina... joten ketähän on tyhmyydestä sakotettu?

PS: Kyllä sylettää, kun Kuopion torilla myydään HILLOJA! Mitä hiton HILLOJA? Hilloja on Sawossa ainoastaan kellarissa tai jääkaapissa.

PRKL ne on L A K K O J A !

Perkeleen kärpänen!

Herätti jo klo 5.00 toisen lomaviikon aamuna. Takana on ensimmäinen viikko Teen mitä huvittaa tai olen tekemättä -kesälomaa. Vasta viikko kulunut kesälomasta ja olen jo täynnä tarmoa ja energiaa eli työrukkaset ovat pysyneet hyvin Opistotien kampuksella.

Kärpäsen ansiosta uunissa kiekuivat klo 6.00 pienet mustikkakukot eli rättänät ja vuoroaan uuniin odottelee uusi tuttavuus vaivaamaton pataleipä!

Pataleipä:
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi ja sekoita taikina sekaisin. Peitä taikina tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12 - 18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Laita taikinapallo kuumaan pataan, kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.
Ohje löytyy blogista: Maistuis varmaan sullekin!
Tänään vielä pyörällä torille ja kirppikselle.

PS: J I I H A A mikä LEIPÄ!

 

Karhunputki ja Kallavesi

Kolmannen kesälomapäivän aamuun toi iloa ja valoa päivänkajo, joka siivilöityi ihanasti eilen ripustettujen uusien verhojen hentojen kuvioiden lävitse.

 

Verhot on ommeltu unenomaisesta Vallilan Karhunputki kankaasta. Verhot ovat juuri niin ihastuttavat mitä niiden ajattelinkin olevan, kun ensikertaa näin ko. kankaan roikkumassa verhokaupan tangossa. Puhtaanvalkoinen tausta ja läpinäkyvät kuviot. Kuvaan on vaikea saada oikeaa kontrastia, koska verhoja joutuu kuvaamaan vastavaloon ...

Karhunputken kanssa ompelimosta kotiutui myös olohuoneen Vallilan Kallavesikankaasta tehdyt verhot. Ne ripustetaan akkunaan vasta syksyllä, koska kesä nautitaan Amour-kuosin turkooseista perhosista.

 

Alla kuva isompana Karhunputkesta sekä tuolilla lepäävät Kallavedet.

 

 

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin!

Pehmeä lasku kesälomaan otettiin aamulla, kun Pirkko Fordin vuosihuolto kutsui jo kello kahdeksan. Punainen Pirkko "neuvolaan", bussilla kohti keskustaa ja hammaslääkäriä! Bussin keski-ikäinen naiskuski toivotti iloisesti hyvät huomenet ja matka taittui nopeasti kohti keskustaa. Bussissa mietin matkustajien sukupuolijakaumaa: koko bussi 100% NAISIA! Ja toden totta missä luuraa nuoret ja keski-ikäiset miehet, ei ainakaan julkisissa kulkuneuvoissa. Bussit on lähes täyteen lastattu naisilla, miehet pörryyttävät perheiden henkilöautoilla.

Sama ilmiö näkyy pyöräilevien työmatkalaisten keskuudessa; se on nainen joka aamulla istuttaa lapsen pyöräntarakalle ja kuskaa piltin hoitopaikkaan. Samaan aikaan perheen herra lukee lehden, juo kahvikupposen ja starttaa kaaran kiiruhtaakseen työpaikalleen. Katsokaapa vaan kenen pyörän tarakalta löytyy turvaistuin äidin vai isän?

Kuopion torin laidalla keski-ikäinen naisbussi-kuski huikkasi poistuville: "Mukavaa päivää!" Miten kaksi sanaa ja hymy voi saada ihmisen niin hyvälle tuulelle?

 

Päivän löydöt:

Terassille löysin uuden tuttavuuden vaaleanpunaisen Kurkuman, samaisen kasvin juuresta saadaan kurkuma-maustetta.

Kirpputoriaarteeni tällä kertaa oli Arabian Maisema-sarjan iso pullalautanen. Samaa sarjaa, jota Eeva-mummo ja Tauno-ukki saivat häälahjaksi 1920-luvulla. Noita heidän häälahjalautasia on kaapissani viisi kappaletta.

 

 

 

 

Puutarhani on kunnossa!

 

Muutama vuosi sitten vannoin, että ainoa puutarhatyö mitä voin pihalla tehdä on nurmikon leikkaaminen ja ainoat kasvit joita pihalla kasvatan ovat ruukussa kasvavat kesäkukat... mutta kuinkas sitten kävikään...

Näkinpolun piha on lumonnut minut täysin! Harva se ilta huomaan kökkiväni jonkun pensaan juurella kuopsuttamassa muhevaa multaa tai napsin ruusupensaasta kuivia oksia tai etsin kukista kirvoja, joita löydettyäni suihkuttelen niitä mäntysuopaliuoksella. Viime viikolla löysin kirjastosta kirjan Betoni on kaunista (Betonitöitä kotiin ja pihalle) jonka innoittamana aion kesälomalla kokeilla betonin valamista. Alla kuvassa betoninen lhasa apso, jonka sain vuosia sitten tuomarilahjaksi Lhasa apso ry:n kesäpäivien tuomaroinnista. Tämä betonipatsas on vartioinut ulkona pihaani vuosien ajan ja näyttää edelleen kuin juuri valetulta!

 

Kiinalainen sananlasku sanoo: jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhan hoito!

Onnea tuova lhasa apso vartioi puutarhaani!

Aurinkoinen aamukahviterassi.