maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvvee uutta vuotta!

Odottelin tänään vuoroani Petosen täpötäydessä apteekissa. Viereeni istahti sawolaismummo, joka kaivoi kassistaan vuodelta nakki ja muusi olevan Nokian kännykän ja tyhjän pilleripurkin. Mummo näpytteli numeron ja puhkesi puhumaan:
"No minä vuoan tiällä."
"No tiällä Petosen apteekissa."

"Kää kahtomassa keittiöstä, siitä liäkepurkin kylestä mittee siinä lukkoo."
"Hö, että lukkooko siinä keelipiällys vae tavallinen piällys."
"No ei oo kiirettä, elä hättäele. Mää vuan raahassa, minun vuoro ei oo hetikään."

Hymyillen istuin vuoroani odotellen ja mietin miten ihanaa on juuri nyt istua sawolaisena omiensa joukossa.

HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Sama sawoksi:

Hyvvee tahi oekeestaan vielä parempoo vuuen alakua tahi oekeestaan vaekka koko tulevoo vuotta ite kullekkiin. Olokee onnellisia ja naattikaa tulevasta elekeekä turhaan murehtia valamiissa mualimassa!



lauantai 29. joulukuuta 2012

TE

Äiti-Kaija teititteli aikoinaan omaa äitiään ja luontevasti me lapsetkin Eeva-mummoamme opimme puhuttelemaan muodossa TE. Tapa tarttui ja vielä nykyäänkään en osaa sinutella, varsinkaan tuntemattomia, vanhempia ihmisiä. Kyllä se kukkahattutädin korvaan pahasti särähtää, kun Prisman kassatyttö- tai poika päräyttää 80-kymppiselle mummolle:"Tarviitko kuitin?"
Ei kaikkia nuoria silti huoli syyttää sinuttelusta... Alan itse selvästi siirtyä mummokategoriaan, kun tänään hississä nuorimies kysyi minulta:"Mihin kerrokseen TE oletTE menossa?" Oudolta tuntui, mutta sai minut hymyillen vastaamaan:"Nuori mies, yläkerrokseen, "alakerta" saa vielä odottaa."

Alesta löydetyt Aarikan kulkustontut ilahduttavat vielä keittiön pöydällä (onneksi näiden tonttujen kulkuset ovat hatuissa):
 
Ps. Tämä jouluvitsi jaksaa aina minua naurattaa:
Pukki sai muorilta kontin ja tontut nelinkontin :D


maanantai 24. joulukuuta 2012

Kaikki kauniit muistot

Kuusivuotias pikku-Tiina avaa pakettia äidin tekemässä punaisessa samettimekossa <3

Jouluna herkistyn muistelemaan lapsuuteni onnellisia jouluja Kuopion Niiralassa Birgit Ahokkaan runonsiivin...

Nyt mielessäin utuisen matkan teen
ja palaan muistojen lapsuuteen,
jolloin Joulu oli sadun ihmemaa
ja kaikki siinä kuin unelmaa.

Vaikka aika oli köyhä ja puutteellinen,
oli joulun tunnelma täydellinen.
Jostain äiti herkut taikoi ja loi
ne tyhjästä leipoen pöytään toi.

Tuoksui rakas kotimme kanelilta,
joulukuusen oksilta, omenilta,
joulupuuronkin aromi ihanalta,
kun se leijaili sieraimiin kannen alta.

Kunpa tunteet lapsuuden saisi takaisin
ne lapsille muistoiksi jakaisin.
Kaiken lämmön, hellyyden, rakkauden
soisin aarteeksi tulevien polvien.
 
RAUHALLISTA JA MUISTORIKASTA JOULUA KAIKILLE!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Hiljaa hyvä tulee!

Viikonloppu vierähti Messukeskuksen koiranäyttelyissä sekä joululahjaostoksilla Helsingin keskustassa. Hotellimme nurkan takana oli ihana sisustuskauppa White On White, jossa oli myynnissä mm. Riviera Maisonin tuotteita. Löysinkin yhden ihanan tuotteen joululahjaksi ja sen halusin lahjapakettiin. Asiakkaita palveli iloinen nuori myyjätär, joka palveli asikkaita huolellisesti ja H I T A A S T I...
Edelläni oli kaksi asiakasta ja neito paketoi ensimmäisen asiakkaan lahjaa hitaaaaaaasti ja huolellisesti... Tässä vaiheessa Esa siirtyi viereiseen kahvilaan iltapäiväkaffelle ja minä jäin odottamaan vuoroani. Tulihan se lopulta noin 15 minuutin päästä ja lahjan oudompi muoto sai myyjättärelle aikaan harmaita hiuksia ja vieläkin hitaaaaampaa paketointitahtia. Tämän yhden paketin käärimiseen meni 10 minuuttia, katsoin aikaa kellosta. Kerrankin minulla ei ollut kiire minnekkään, joten hymyssäsuin kiitin myyjätärtä ja toivotin hyvää joulun odotusta.
Siirryin viereiseen kahvilaan, jossa Esa odotteli pöydällään tyhjä kahvikuppi ja luettu Hesari.


Muita löytöjä:
Kivityynyt

 
Joulun odotusta.

torstai 6. joulukuuta 2012

Tää talo on täynnä hulluja!

Itsenäisyyspäivän hidas aamu kruunattiin rauhallisella lukutuokiolla aamupäivällä. Fannin ystävä oli ollut yökylässä ja nuoret neidot heräilivät neidonkammiostaan yhdentoista aikoihin. Fanni avasi makuuhuoneemme oven ja ilmoitti "Me mennään aamutoimille Jupen luo." Johon minä hölmönä kysymään "No, miksi?" Ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä "Siks, kun tää talo on täynnä hulluja!" Arvaa nauroinko! On siis oppi mennyt perille, kun olen lapsilleni opettanut, että hullu saa olla, mutta ei tyhmä!

Alla: Äiti viihdyttää sairasta lastaan. Kuvat otettu muutama vuosi sitten, kun Fanni oli kuumeesta toipumassa.





lauantai 1. joulukuuta 2012

Kilisee, kilisee...

Kuvassa: Kristiinan kulkuset naulassa.
Huh hah hei, eilen kampuksella kilisi ja helisi! Perinteiset jokkupiulut juhlittiin hatutuksen vähentämisen merkeissä. Asu oli vapaa, mutta hattu pakollinen.
Näinä ankeina aikoina, ankeutta lisätään mm. vähentämällä pikkujouluja. Myöskään meillä ei juhlittu firman piikkiin. Sen me ei annettu masentaa vaan juhlat järjestettiin "ommaan piikkiin".
Herkullinen puffee-pöytä tilattiin Pitopalvelu Arinasta, ruoka oli todella hyvää mm. käsinleivottja karjalanpiirakoita, ruokaisia salaatteja, coctaillihapullia, nakkikääröjä, piirakkaa ja lusikkaleipiä NAM!
 
Karaokea laulettiin korkealta ja kovaa...kiitos ja anteeks.
Korkeatasoisesta ohjelmasta ei luovuttu, vaan Office Girls esiintyi saaden raikuvat aplodit.
Puolilta öin poppoo suuntasi keskustaan. Jälkeen jäi yhdet silmälasit, puol pönikköö punkkua(lattialla) ja yhden tuhkimon molemmat kengät.
 
Alla Office Girlsien uudelleen sanoittama ja sovittama Juice Leskisen perinteinen Sika joululaulu:
 
 
 

Jokkupiulut meillä on marraskuussa,
on kaikilla hattu ja napse suussa.
Ennen firmasta juhlat tarjottiin,
nyt jyrkästi EI meille sanottiin.
Kaikki laulaa: Kampusjuhla on ehdotoooon…

Teku on nyörit tiukalla,
Liku myös yhtä piukalla.
Kampus nyt omaan laskuun juo,
kampus se joulumielen tuo.


Minä lehdestä meidän reksiä katsoin,
kärsivin ilmein "Velluko maksoi?"
Jouluna sotkuja muista en,
vaan kampusta oottelen iloiten.
Kaikki laulaa: uusi kampus on ehdoton


Kepa me sinne muutetaan,
Kepa me kaikki sovitaan.
Onks pakko, jos ei haluukaan?

katos kun ei oo rahaakaan.

Matkalaskuja yritetään Populukseen työntää,
matkaluvan kk ehkä myöhässä myöntää?
Olli laskua katsoo ja kääntää pään,
kaikkea ei voi hyvittää!
Kaikki laulaa: Populushan on mahdoton!


Kepa on johto matkoillaan,
meillä palkat pian katkoillaan
Kepa ja taas säästetään
Kepa ja itku päästetään.


On Santraan laitettu tietoa kyllä,
tieto ei silti kaikille yllä.
Petteri kynänsä teroittaa
ja kaikkia Santrassa muistuttaa.
Johto vaatii: Santran luku on ehdoton!


Santra lopulta kertoo sen
ekan YT-tuloksen.
Santra, miten tää kestetään.
Santra, sen sulle selvittää.


AHOT, se on nyt muotiaaaa...
AHOT, kuuminta hottiaaaa...
AHOT, kaikkien huulillaaaa....
AHOT, onnistuu tuurilla!

Koulu täynnä on Reppua, Wippiä, HOPSia,
hanketta, ohjetta, tietenkin Opsia.
Kun loppuu rahat ja päättyy työ.
Ollaanko ennee jälellä myö?

Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Mut ihme, jos ei ala ahdistaa.


Siks meillä taas omat juomat on,
ja meno on aivan hervoton.

Liku, tralalalalalaaaa

Teku, tralalalalalaaaa
Kepa, tralalalalalaaaa
Kampus, kyllä hatuttaa!
 
 
 
 
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Valoihminen

Huomenna päivälleen 13 vuotta sitten sain syliini pienen käärön, joka oli täynnä ihanaa tuoksuvaa tyttövauvaa!
Miten jotain voi rakastaa niin paljon, että pelkkä rakkauden määrän ajatteleminen tuo kyyneleet silmiini?
Samalla ajattelen omaa äitiäni, jonka rakkauden määrä minua, hänen lastaan, kohtaan on varmasti yhtä suurta, mitä minä tunnen omia lapsiani kohtaan. Äidinrakkaudessa ei ole väliä iällä, lapsi on lapsi, on hän sitten iältään 5 tai 50.
On lohdullista tietää, että on vielä jollekin lapsi.

Oma tyttäreni on minulle SE valoihminen, josta Johanna Kurkela laulaa niin ihanasti:
Sä tiedät reitin taivaanrantaan,
sä naurat valoa maailmaan,
sä piirrät tuulen koukeroita sun huoneen ikkunaan.
Sä keräät ilon sirpaleita, pisaroita auringon.
Sul on pantteriaskissa taivas tammikuun.
Mä luulen, että nuo on silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin! Sä tiedät mistä linnut laulaa ja minne pilvet laskeutuu. Sä osaat olla tosi hiljaa puhumatta niinkuin puu.
Ja jos sun sydämesi särkyy se särkyy ihan kokonaan,
mut vähäks aikaa vaan, ehkä tunniksi korkeintaan.
Mä luulen, että nuo on silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin!
Sulla on taito ottaa mua kädestä kii, antaa surullisen surra vain surujaan,

päivin sateisin varsinkin on hyvä, että sä oot juuri tuollainen valoihminen!
Mä luulen et sulla on enkelinsilmät ja paremmin kuin muut,
näät kesäkuun merensiniset tuulet kirkkaammin kuin muut; värit varsinkin.
Mä luulen, että nuo on silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin!

- Edu Kettunen -


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isä

Minä muistan ne lapsuuden retket
ja metsän ja lumiset puut.
Minä muistan ne kuultavat hetket
iltataivas kun ruskottuu.

Minä muistan kun juurelle puiden
vihdoin ilmestyi kesämaa.
Sieltä keralla siskojen muiden
löysin kirpeää puolukkaa.

Minä muistan ne lapsuuden ajat
ne iäksi muistoihin jää.
Minä muistan ne leikit ja majat
ja veljeni pellavapään.

Minä muistan ne variksensaappaat
joka kesä ne aina sai,
tästä kaikesta varmaankin arvaat
oli lapsuus tuo onnekkain!                                                         
-Elsa Oksanen-                                                  Hyvää isänpäivää Ville-isä!
 

tiistai 6. marraskuuta 2012

Olipa kerran...

Parin poliittisesti aktivoituneen nuoren kommentteja lukiessa ja heidän selityksiään kuunnellessa kukkahattutäti ei voi kuin ihmetellä pumpulisukupolven järjenjuoksua. Kuka tosissaan uskoo, että hyväosaiset pitäisivät vapaaehtoisesti huolta huonompiosaisista? Kuka tosissaan uskoo, että vain hyväosaisilla on oikeus saada lapsia? Kuka tosissaan uskoo, että joku tekee lapsia lapsilisän vuoksi?

Eino Leinon runon siivin:
Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä...

Ja lopuksi; kuka tosissaan uskoo, että paha muuttuu kuollessaan enkeliksi...

Alla kuvassa pikku-Jarppi asettumassa ruokalevoille (ikää Jarpilla huomenna 4 viikkoa).


lauantai 3. marraskuuta 2012

Kaikki se kestää, kaikki se kärsii...

Miten joku niin kaunis, voi saada aikaan muhkean riidan? Kauan odotettu uusi Foggia lamppu saapui Näkinpolulle eilen. Foggia nukkui ruususen unta isossa ruskeassa pahvilaatikossa, pilkottuna tuhanteen pienempään ruskeaan pahvilaatikoon, odottamassa prinssin suudelmaa eli asennusta kattoon...
Tunnettua on, että Esan mielestä ohjetta ei kannata lukea ennen projektin aloittamista, joten hän kävi innokkaana tuumasta toimeen. Laatikko toisensa jälkeen avautui ja ihana Foggia nousi pahvilaatikoista kuin uljas Fenix-lintu liekeistä.
Äherrettiin ja ähellettiin hikihatussa PAINAVAA lamppua kattoon ja sinnehän se lopulta päätyi. NAPS katkaisijasta valoa elämään ja arvata saattoi, Foggia pysyi pimeänä! ...KELE...TANA...TU!
Hökötys (siltä Foggia sillä hetkellä tuntui) alas katosta, uudet kytkennät ja Telepappitunnelmissa "UUDESTAAN"!
Kannattelin painavaa Foggiaa tuolilla seisten ikuisuuden, kun Esa asensi lamppua kattoon. Esa sätti minua ja minä sätin Esaa itku silmässä, salamat sinkoilivat pitkin Näkinpolun olohuonetta! Vaimonsa temperamentin tietäen Esa tokaisi: "Jos sinä tätä olisit asentanut, Foggia olisi tuhannen pi...lun päreinä tuolla lattialla"... Hyvin vaimosi tunnet.
 
Parin tunnin ähellyksen jälkeen Foggia riipui katossa, valaistuna!
Sen pituinen se riita.
 
 
 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Katala kateellisuus

Minä olen kateellinen!
Olen aina luullut, ettei tämä perisynti asuisi tässä tomumajassa. Mutta ei, myönnettävä on; kateellisuus asuu myös minussa...
Eilinen rupattelutuokio kaffekupposen ääressä kasvattajakollegoiden kanssa sai aikaan sen, että huomasin olevani kateellinen! En mistään maallisesta, vaan siitä yhteydestä ja yhteistyöstä, joka yhdistää ihania sawolaisia tipsukasvattajaystäviäni. Toivoisin olevani osa tätä yhteisöä, mutta "rakkautemme kohteet" eivät kohtaa eli tipsurakastaja on eri asia kuin mäyräkoirarakastaja. Siitä olen iloinen, että pystyn silti olamaan onnellinen ystävieni puolesta.
Ensi viikonlopun tipsuerkkariin toivotan kaikille onnea, tasapuolisesti. KAUNEIN TIPSU VOITTAKOON!
 
Alla isäni vuonna 1970 nappaamasta kuvasta välittyy Kristiinan syvin olemus...kuvaa ei ole manipuloitu. Kuvan myötä toivotan myös kaikille hyvää Halloweenia! Terkuin She Devil Krisse
 
 
 
 
 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Sopu sijaa antaa

Te-Biit´s Xtreme karvavaavit tuhisevat ja kasvavat sulassa sovussa pentulaatikossa. Sulasta sovusta ei ole tietoakaan, kun puhutaan suomalaisista auton ratissa!
Huristelin tänään moottoritiellä perjantain neljänruuhkassa, yritin vaihtaa ohituskaistalta oikealle kaistalle, jossa oli hyvin tilaa...kunnes keski-ikäinen pönäkkä, punakka ja hanakka mieshenkilö huomasi katalat aikeeni ja kaasutti niin, etten päässyt hänen edelleen. No, minulla ei ole mitään tarvetta alkaa kilpasille pönäköitten miesten kanssa moottoritiellä; hiljensin vauhtia sen verran, että pääsin sujuvasti sukeltamaan tämän "kummolan" taakse.
Seuraava autoepisodi käytiin Citymarketin parkkipaikalla, jossa toinen pönäkkä, punakka ja hanakka "kummola" kaarsi koslansa suoraan minun nenän eteen, paikalle jonka vapautumista odottelin  paikan vieressä. Tuomas Kyrön mielensäpahjoittajan sanoin "kyllä minä niin mieleni pahoitin..."

Alla kuvia mielen eheyttäjistä:



perjantai 19. lokakuuta 2012

Syksyn sävel

Kaksi sateista, hidasta päivää lomaa... Pentujen nuuskuttelua, hyvää ruokaa ja kuplajuomaa, kahvittelua, löhöilyä ja lukemista. Vain kaksi päivää ja virtaa riittää niistä viikoiksi!
Kurpitsoiksi vaihtuneet viikonlopun kukat enteilevät Halloweenia.

 
Mies lakaisee asfalttia
tulta iskee luuta,
pihahtelee hiki iholla,
kompostiin kesä kolisten katoaa.
Nurmella, aivan liki
syksy nostelee salsahameensa helmoja
tuulen tanssikäsi jo uumallaan.

-H.Hakala-
Minä suojelen sinua kaikelta...

perjantai 12. lokakuuta 2012

Onnen pieniä pipanoita

Kauan ja hartaasti odotetut pikkumäyräkoiran pennut putkahtivat maailmaan Aleksis Kiven päivänä, myös sopivasti minulle syntymäpäivälahjaksi. Lahja-mamma lahjoitti maailmaan kuusi suloista karvavaavia!

Jokaista synnytystä odottaa jännittyneenä ja osin myös pelonsekaisin tunnelmin. Meneekö kaikki hyvin, osaanko auttaa, saanko tarvittaessa eläinlääkärin, onko pennut kunnossa... tuhat ja sata kysymystä risteilee päässä ennen h-hetkeä. Kun synnytyksenaika koittaa, mielen valtaa levollinen varmuus, äitikoira katsoo luottavaisesti kätilön silmiin ja on varma, että apua tulee, jos sitä tarvitaan. Myös soitto ystävältä, kasvattajakollegalta, ennen synnytystä luo turvallisuuden tuntua: "Soita, jos tarvitset apua".

Lahjan synnytys sujui hitaasti, mutta varmasti. Ensimmäinen kirjava pikku-poika syntyi 16.20 ja viimeinen yöllä 02.20. Keskiyön aikaan Lahja pyysi päästä ulos ja suunnistimme mamman kanssa sateeseen, sysimustaan yöhön takapihalle tarpeille. Pelkkään paituliin pukeutunut kätilö nappasi jalkaan vaaleanpunaiset Aino-tohvelit ja rynnisti koiran perään takapihalle. Pimeässä seurasin haukan lailla mammaa ja pian Lahja kyyristyi kakka-asentoon, samassa kuuluin kova pamaus ja pikkuinen mäyräkoiravauva makasi kostealla, kylmällä nurmikolla. Salamaakin nopeammin, hetkeäkään miettimättä kätilö tempaisi paitulin päältään, nappasi karvavaavin paitulin sisään ja aloitti pennun hieromisen. Lahja jatkoi tyynesti kakkahommat loppuun ja suunnistimme kiljuvan pikku-pojan kanssa takaisin sisälle.

Jos YouTubessa törmäät videoon, jossa valkoinen, alaston kummajainen tanssii syksy-yössä pelkät Aino-tohvelit jalassa, paituli käsissä omituista tanssia, se ei suinkaan ole Näkinpolulle rantautunut maitovalas, vaan onnellinen koirankasvattaja.

PS. Toivon hartaasti, ettei naapurilla ole videokameraa.
 
 
 

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kaiken sen arvoinen

Auringon kultaama kasteinen aamu,
kenelle näyttäisin sen?
Salaiset riemuni, surujen viilto
kuka on kaiken sen arvoinen?
-Juha Tapio-

Sudenmorsian, Johanna Kurkelan eilen ilmestynyt uusi albumi täynnä ajatuksia, hienoja sanoituksia ja sävellyksiä. Miten jokainen hänen levynsä voi koskettaa niin syvältä? Keijun ääni ja runolliset kappaleet uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin.
Jääkaapin ovessa odottaa liput Johannan Kuopion konserttiin. Pakko ottaa paketti Nessuja käsilaukkuun, on satavarmaa, että niitä tarvitaan.
Ensi viikolla vaihtuu taas ikävuodet. Lieneekö ikäkriisi vai joku muu kriisi, kun yhä enemmän mietin ystävyyttä, kaveruutta, kumppanuutta. Ja totta vie huomaan, että AIDOT ystävät ovat harvassa! Muutama "ystävä" on osoittautunut ns. "mitä nyt tarviit -ystäväksi", joka ottaa yhteyttä vain silloin, kun tarvitsee jotain. Toinen ystävälaji on "ei ollut muuta seuraa -ystävä" joista ei kuulu pihahdustakaan, mutta annas olla, kun esim. suhde on kariutunut tai on muuten vaikeaa, niin alkaa puhelin soida.
Ystäviä tulee ja ystäviä menee! Elämä vie ihmisiä eri suuntiin ja aikaa ei riitä kaikille ja kaikkeen. Yksipuolisesti en enää vaivaudu yhteyttä pitämään.  Osan heistä olen jo aikoja sitten siirtänyt Delete-koriin.






keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Maailmalle minä sinut synnytin

Elämme jännittäviä aikoja, rakas siskontyttäreni odottaa viimeisillään uutta perheenjäsentä...tyttö vai poika? Ihan sama; molemmat yhtä toivottuja, yhtä odotettuja, yhtä rakastettuja!
Nuoren perheen seinällä vauvaa odottaa myös yksi lempitauluistani Piia Matilaisen luomus elämän ihmeestä.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten siskoni ihaili vastasyntynyttä tytärtään, niin kuin vain äiti voi lastansa ihailla ja ihmetellä. Kyyneleet vierivät poskilleni, kun tätä kirjoitan sekä surusta että ilosta. Surusta siksi ettei siskoni ole näkemässä tätä uuden elämän ihmettä ja suuresta ilosta, minkä tämä syntyvä vauva tuo siskontyttäreni perheelle ja koko suvulle. Olette rakkaita!



Lapseni,
maailmalle minä sinut synnytin,
että hymyilisit hymyn heidän ilmeettömille kasvoilleen,
antaisit kukastasi tuoksun ja värin heidän arkeensa,
laulaisit hiljaisuutta heidän kiireeseensä,
nauraisit iloa heidän tyhjyyteensä,
menisit heidän luokseen sateisina päivinä.
Menisit,
katson kun menet
ja sylini ikävöi sinua,
mutta elämälle minä sinut synnytin, elämää rakastamaan
lapseni,
en itselleni.

-Helinä Siikala -

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Reppu ja reissumies

Sinne se taas meni, sinivalkoisin siivin Kosovoon. Tuli juuri perjantai-iltana Georgiasta Tbilisistä kotiin. Vuosien saatossa eri pituisiin "eroihin" on jo tottunut tai ne on oppinut hyväksymään. Oma arki rullaa tasaiseen, ennalta arvattavaan tahtiin viikosta toiseen; työhön, kotiin, ruokaa, pyykit, lenkille, TV, nukkumaan ja sama alkaa aamulla alusta, kuin elokuvassa Päiväni murmelina.

Silti mielestäni arki on ihmisen parasta aikaa vai onko se elämä?

Minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa, joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni, joka on veistetty ja sinua.

-Pentti Saarikoski-



torstai 27. syyskuuta 2012

Ehkä ensi elämässä...

Illalla sytytin valkoisen kynttilän. Ajatukseni kulkeutuu tahtomatta miettimään elämää, elämän tarkoitusta, elämän kohtuullisuutta ja kohtuuttomuutta. Onko jollekin annettu enemmän hyvää tai pahaa kuin jollekin toiselle? Onko kaikki kuitenkin vain sattuman kauppaa?
Vai sittenkin itsestä kiinni?

Elämä on lyhyt, sitä ei kannattaa tuhlata ikäviin, kateellisiin, pinnallisiin, pahaa mieltä tuottaviin tai ilmapiiriä sairastuttaviin ihmisiin. Elämää pitää elää tänään, ei huomenna, ei ensi kesänä, ei vasta eläkkeellä. Yllättäin voi huomata, että sitä huomista ei enää ole.

Lohdutuksesi huomista yksin jatkavalle tuttavalleni: Ehkä ensi elämässä




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kesällä kaikki kukkii nopeasti

Paitsi minun ihanat orkideat!
Toukokuun puolessa välissä valkoinen ihanuuteni avasi ennätysmäärän lapsenkämmenenkokoisia kukkia, yhteensä 24 kpl. Viimeinen näistä kukista tippui pöydälle vasta elokuun loppupuolella.
Nyt toinen orkidea työntää kahta kukkavanaa, joista toiseen alkavat jo nuput kehittyä. Lisäksi huomasin myös kahdessa muussa orkideassa kukkavanat! Jos hyvin käy saamme nauttia näistä kaunokaisista vielä jouluna.
Tässä kuvassa on kaikki kolme "lastani" yhdistetty samaan kuvaan. Keskellä "käärmeorkidea" pitkine kukkavanalonkeroineen.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kohtaamisia

Montakohan ihmistä olen kohdannut elämäni aikana? Moniko heistä on jäänyt mieleen, elämääni? Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, suurin osa merkityksettömiä, jotkut merkitseviä.
Onnellisen lapsuuden vietin Kuopion Niiralassa, kodissa jossa oli hyvä elää ja kasvaa, paikka jonne on vieläkin hyvä palata, äidin ja isän luo. Muutaman kerran lapsuuden kodin avaaminen on ollut äärimmäisen raskasta ja jokainen askel, porras on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Raskain kerta avata tuo rakas ovi oli siskoni yllättävän kuoleman jälkeen. Mutta kaikesta selvitään, paremmin tai huonommin, yksin tai yhdessä.
Harvoni, liian harvoin tulee kerrottua sukulaisille, rakkaille ja ystäville miten paljon he meille merkitsevät. Kiireen keskellä on helppo hautauta omaan elämään, oman arjen vangiksi.

Ystäväni,
ne jotka etsivät yhtaikaa
myrskyä ja rauhaa
eivät löydä perille
kulkematta käsi kädessä
miten kaukana toisistaan kulkevatkaan.
- Tommy Tabermann -


Osa elämäni kohtaamisista...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Le Petit Longue-Doggia ja vähän muitakin

Olgan ja minun "himon" kohteet vielä täynnä ja ehjänä!
Niin se taas viikonloppu vierähti koiratouhuissa; tällä kertaa Kokkolassa pentunäyttelyssä. Lauantaina suunnattiin Esan kanssa Pirkon (Pirkko = mun punainen, isompi ajoneuvo) nokka kohti Keski-Pohjanmaan maakuntakeskusta. Harmillisesti saavuimme perille vasta siihen aikaan, kun suurin osa kaupoista oli jo sulkenut ovensa. Silmiini tarttui erään liikkeen ikkunassa kauan himoitsemani pinnatuolit. Tuo ihana liike on nimeltään VILLAGE ja tuoli ruotsalaista Serholt tuotantoa. Täytynee tehdä uusi matka Kokkolaan isommalla autolla...
Ilta vierähti mukavasti kasvattajakollega Anna-Lenan kanssa, joka ystävällisesti esitteli meille ihastuttavaa kotikaupunkiaan. Kiitos sightseeingistä ja ruokailuseurasta Anna-Lena.

Sunnuntaina arvostelin pentunäyttelyssä koiravauveleita. Arvostelemieni pentujen joukossa oli muutama silmiähivelevä helmi, joiden uraa on myöhemmin mielenkiintoista seurata. Startatessamme kotimatkalle näyttelytoimikunta antoi mukavat kotiinviemiset: lämpimät tupsutöppöset ja "mäyräkoiran".
Punkun ystävänä odotan kieli pitkällä tuon "mäyräkoiran" avaamista ja Olga odottaa kieli pitkällä, milloin pääsee töppösten tupsujen kimppuun :)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Jäljet sydämeen sain...

Vuonna nakki ja muusi, suunnilleen samoihin aikoihin, kun pyörä keksittiin, otin nuorna tyttönä ensimmäisen tatuointini: kauniin punaisen leppäkertun. Bertta-mummo kyllä kertoi silloin minulle totuuden: "Tatueerauksia ei oo muilla kuin vangeilla, merimiehillä ja huonoilla naisilla." Jokainen voi miettiä, mihin kategoriaan minä kuuluin...
Vuosien saatossa kauniille punaiselle leppäkertulle kävi samoin kuin rumalle ankanpojalle H.C. Andersenin sadussa, mutta toisin päin! Kaunis punainen leppäkerttu muuttui ajan kuluessa rumaksi russakaksi, joten oli aika hyvästellä leppäkerttu ja päivittää tatuointi:

lauantai 1. syyskuuta 2012

Neitoperhon lyhyt lento

Olen sulkenut muistojen verhon,
ja aukaissut taas uudestaan.
Sinut vangitsin kuin neitoperhon,
oksa raapaisee taas ikkunaan,
ajan suuntaa en saa muuttumaan....


Takapihan kuusi jättimaksaruohoa ovat täynnä neitoperhoja, nokkosperhosia ja pulleita mehiläisiä, yli 30 perhosta yhdellä kertaa! Eilen elokuun viimeisenä päivänä, kuvatessani auringossa kauniita siipiään leuhuttelevia neitoperhoja, ajatukseni kulkivat surulliseen tositarinaan pikku-Eerikasta. Eerika, jonka isä ja äitipuoli kiduttivat raa´asti kuoliaaksi tällä viikolla. Mikä tätä maailmaa vaivaa?

Voin ainoastaan kuvitella tuon pienen tytön toivottomuuden ja ahdistuksen, kun lastensuojeluviranomaiset palauttivat hänet noille raakalaisille. Pelkästään ajattelemalla asiaa minulle tulee sekä fyysisesti että henkisesti pahaolo ja tuo pieni tyttö on elänyt tuota kauheaa näytelmää vuosia!

Kuin kaiken kauheuden kruunuksi luin aamulla Savon Sanomista: "Koira sai vakavia vammoja julmasta kohtelusta. Siilinjärveläinen 33-vuotias mies kohteli julmasti ja välinpitämättömästi yhdeksän kuukauden ikäistä saksanpaimenkoiraansa." Kaikkea kauheutta, mitä tämä koiranpentu on saanut kokea lyhyen elämänsä aikana, en edes halua kirjoittaa tänne blogiini. Onneksi mies sentään tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon, joka koskee kaikkia eläimiä.

Tällä hetkellä taas hävettää olla ihminen, luomakunnan naurettava "kruunu"!



tiistai 28. elokuuta 2012

Olen rakastunut...

Sunnuntaina suunnistimme Vepsäläisen huonekalukauppaan tarkoituksena löytää keittiöön uudet ruokapöydän tuolit. Olisin halunnut Ilmari Tapiovaaran Pirkka tuolit, jotka tulivat viime keväänä uudelleen tuotantoon. Nämä ihastuttavat 50-luvun sirot pinnatuolit hurmaavat yksinkertaisuudellaan, mutta ovat auttamattomasti liian pienet kooltaan nykyajan avaraan keittiöön.
Mutta, mutta, mutta... mitä minun vanhat silmäni havaitsivatkaan: ihana F O G G I A lamppu! Tää on pakko saada ja mahdollisimman pian ja mahdollisimman isona!
Rakas Bertta-mummoni sanoi aina:"Kiitä aina pientä, mutta pyri isoon rekkeen." Ja tää "lamppureki" mulle isona kiitos!


Haluaakohan Esa? Luulen, että pienen taivuttelun jälkeen haluaa, onhan sillä niin hyvä maku ;D

Tahdon S U T

PS. Ensi vuonna lahjalistalla Tapiovaaran Madamoiselle.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Mystinen myskimies...

Aina puunatessani Ukko-Nooaa saan kokea ihanan tuoksuelämyksen: tämä pieni kiinalaiseni tuoksuu myskille! Sama ihana ominaisuus oli aikoinaan lhasa apso uroksellani Mersulla. Tuoksu leviää voimakkaimmin juuri pesun jälkeen ja aina silloin kun pikku-ukko on onnellinen tai innoissaan. Eilen painoin pääni Ukko-Nooan pehmeää puhdasta turkkia vasten ja haistelin sen otsaa, se tuoksui ihanan pehmeälle, puhtaalle ja kukkaiselle... toivottavasti saamme viettää vielä monta yhteistä myskihetkeä rakkaani kanssa!
Eilen pesun jälkeen.


ALLA: Uitettu Ukko-Nooa

ALLA: Puhdas mystinen myskimies





maanantai 6. elokuuta 2012

Tää ei oo todellista!

Sawo Show 2012 kolme kansainvälistä koiranäyttelyä kolmena peräkkäisenä päivänä on suurtapahtuma Kuopiossa aina parillisina vuosina, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Myös useat ulkomaiset koiranäyttelyharrastajat matkaavat Savon sydämeen osallistuakseen Sawo Showhun viikonlopun aikana. Näyttely on kävijämäärältään Suomen kesänäyttelyiden suurin tapahtuma. Yhteensä yli 10.000 koiraa kisasi tällä kertaa Sawon mahtitapahtumassa.
Odotin innokkaana maanantain Savon Sanomia, jotta pääsen tutkimaan näyttelyn tuloksia...mutta, mutta, mutta tässä lehden koko anti ko. suurtapahtumasta, joka vetää tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä Sorsasaloon mielenkiintoisen harrastuksemme pariin:

PRKL! Kaiken maailman tekohampaat pisimmälle sylkemisen -kisoista jne. tapahtumista julkaistaan kattavat tulokset lehdessä, mutta kansainvälinen suurtapahtuma antaa aihetta vain tällaiseen surkeaan pikku-uutiseen! Ja kaikkein koomisinta on se, että Savon Sanomat on yksi tapahtuman pääsponsoreista! Nyt kyllä minua ketuttaa voi sanoa, että ihan vi...uttaa!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Että minä rakastan mummoja

Ensi kuussa 14-vuotta täyttävä mummojen mummo Bändi alias Dualis Luna poseeraa kylvyn jälkeen. Mummo ei suostu enää seisomaan näyttelyasenossa muuten kuin palkkiota vastaan. Aamun poset saatiin purkkiin, kun mammalla oli kattilassa broilerinpaloja :D









Hän jättää sormenjäljet mun sydämeen, niin selvät todisteet viittaavat syylliseen, ei ole epäilystäkään, kun katsoo hänen silmiään,
vaikka koskettaa silkkihansikkain, silti jäljet sydämeen sain...

-S.Svärd-

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Lomailua osa 3.

Meidän joka kesän must kohde on Korkeakoski ja kosken läheisyydessä sijaitseva Löytyn lohi. Näin keskikesällä Suomen suurin vapaana virtaava koski kuohuaa sangen maltillisesti, jos vertaa kuohuntaa toukokuun sulamisvesien aiheuttamaan ihanan valtavaan vesimäärään. Korkeakosken jyrkät rinteet muodostavat poikkeukselliset maasto- ja luonto-olosuhteet. Kun aurinko porottaa rotkon reunalle, notkelmassa rotkon pohjalla  vallitsee kylmänkostea kellari-ilmasto.

Tälle reissulle mukaan otettiin päivän nimipäiväsankari Olga! Olgan intohimo on uiminen sekä puiden/oksien hervoton jyrsiminen.

Mäyräkoiran kyseessä ollessa pitää paikkansa sanonta, mitä isompi sitä parempi! Vasemmassa kuvassa on Olgalle heitetty puukapula ja jo ilme kertoo mitä Olga siitä ajatteli... rotkon pohjalta Olga löysi ITSE sopivankokoisen purulelun :D

Muutaman kilometrin päässä Korkeakoskesta on matkailukohde nimeltä Löytyn lohi. Sillä voi urbaanikin ihminen kalastella lammesta lohta, melkein autosta käsin, suoraan savustuspönttöön. Meidän kalastustaidoilla lohi ei kyllä napannut syöttiin, mutta Esa kauhoi lohen haavilla rannalle, joten tämä porukka ei kyllä syömättä jää! Lohi savustettiin paikan päällä ja syötiin kolmeen pekkaan: minä, Esa the villimies ja Olga!





lauantai 21. heinäkuuta 2012

Mansi- ja mustikoita

Tänään polkataan Näkinpolulla!
Ihanat Polka-mansikat ja Suomen puhtaassa metsässä kasvaneet mustikanmollukat päätyvät meidän pakkaseen. Löytyy sitten ensi talvena tarpeita, JOS vaikka tulee himo leipoa.
By the way... otsikon teksti luki jokunen vuosi sitten erään kaupan seinällä: Tänään tuoreita MANSI- JA MUSTIKOITA! Kauppias oli unohtanut ostaa muutaman vokaalin ja konsonantin, kyllä pikkasen nauratti.

Lapsena minua ihmetytti aina kevätkirkossa laulettaessa Suvivirttä: mikä ihme on KAPA-AIKA? Kunnes aikuisena hokasin: "...kauniisti JOKA PAIKKAA koristaa kukkanen..." ei suinkaan ...kauniisti JO KAPA-AIKAA koristaa kukkanen... Selvis sekin homma, kun tarpeeksi kauan eli :D

Fanni puolestaan lauleskeli minulle pieneneä Ultra Brata:"Minä suojelen sinua TAITEELTA..." Ja on suojellut, ei oo paljon taidetta näkynyt, ainakaan huonoa.



lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lomailua osa 2.

Usein Saaristokatua pitkin kotiin ajellessa olen ihaillut upeita rantakiviä ja kallioita, joilla voisi istuskella aurinkoisena kesäiltana ja narrata mato-ongella eli huiskalla pikku-kaloja. Maxi Makasiinissa huomasin myynnissä komean, viisimetrisen teleskooppionkivavan, vapa kainaloon ja kassan kautta kotiin. Takapihan lehtikasasta tongin paksuja lieroja purkkiin. Purkki, onki, sanko (saalista varten) ja itikan karkoitin Termacell autoon.
Mieli olisi tehnyt ottaa Olga The suuri pieni mäyräkoira kalakaveriksi, mutta edelliskerrasta rannassa oppineena päätin valita eskortiksi rauhallisempaa mummo seuraa. Niinpä kaikkien kalakamojen jatkoksi pakkasin mukaan myös mäyräkoiran, siis sen aidon, oikean mummojen mummon Bändin.

...madon mä koukkuhun pujotan ja phyi, Ahti suo antejaan...
Alku sujui mallikkaasti, ilta oli mitä ihanin ja kalat hyppivät tyynessä vedessä. Aikansa rannalla könyttyään mummo putosi järveen liukkaalta sileälta kalliolta, rantakoivun alla, paikasta josta häneen oli mahdoton ylettyä. Onneksi koivussa oli iso oksa, joka kaartui järven päälle. Oksasta tukeva ote ja kurottelemaan toiselle kädellä mummoa vedestä, mutta eipä ylety Krissen käsi ei! Apuun piti ottaa jalat, vieläkin tukevampi ote koivusta ja eikun jaloilla kiinni mummoon ja mummo rantaan :D Keinot on monet sanoi kissa, kun mummolla pöytää pyyhki, vai miten se oli?
Mummo oli turvallisesti rannalla ja eikun uutta matoa koukkuun. Uintireissusta suivaantuneena mummo ei enää pysynyt rannalla, vaan lähti kaksi kertaa jolkottelemaan autolle. Ei auttanut muu kuin köyttää mummo puuhun:

Bändi-mummo protestoi!
Viisitoista minuuttia jaksoin kuunnella mummon protestointia, jonka jälkeen laitoin pillit pussiin ja suunnistin mummon kanssa autolle.
Mitä tuli saaliiksi: YKSI pieni ahven, jonka irroittelin varovasti ja laskin takaisin Kallaveteen... kotona huomasin, että koukusta puuttui toinen väkänen eli ei ihme ettei kalat tarttuneet koukkuun vaan näppärästi irroittivat vain madon koukusta!
Saaliiksi sain myös hyvää mieltä ja mielenrauhaa ihanassa suvi-illassa:

Auringonlasku Pölhön saaressa.






tiistai 3. heinäkuuta 2012

Lomailua osa 1.

Yksi loman kohokohdista on pitkät, hitaat aamut. Minunlaiselle yökukkujalle on juhlaa saada herätä neljä viikkoa ilman herätyskelloa, paitsi että yksi mäyräkoiramummo rapistelee klo 8.00 ja haluaa aamutoimilleen takapihalle. No ei se haittaa, unet jatkuvat taas ihanasti mummon reissun jälkeen omassa pehmeässä pesässä.
Eilen ensimmäisenä loma-aamuna unta riitti puolille päivin ja tänään aamukaffetta juotiin jo klo 11.00 auringossa terassilla. Ihme sinänsä, kun Eppu Normaalien keikalta palattiin kotiin vasta aamuyöllä kolmen maissa :O
Kyllä tädit vielä jaksavat heilua!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Albiino hämis

Tällainen valkea ihanuus asustaa takapihan teresanruusussa. Yritin selvittää hänen lajiaan, mutta hämärän peittoon jäi. Minä sitten tykkään myös hämähäkeistä, etenkin lukeista. Yksi iso lukki asustaa meidän tuulikaapissa ja on usein ovella vastassa, kun tulen kotiin. Pari kertaa pelastin syksyllä rassukan takaisin tuulikaappiin, kun hän oli eksynyt oven ulkopuolelle. Myös Fanni pelastaa saman tuulikaappilukin sisälle, jos hänet ulkona tapaa :D
Lapsuuden suosikkikirjani olikin Lotta ystäväni, lieneekö tuulikaappilukki minun elämäni Lotta?

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus tuli, oli ja meni.

Näkinpolun juhannus, mittumaari, keskikesän juhla, yöttömän yön juhla, sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Perjantaina autoiltiin Fannin kanssa Sorsakoskelle, Julian perheen mökille, jonne neiti kesäheinä meni viettämään juhannusta. Jostain kumman syystä äidin ja Esan juhannus kuulosti Fannin korvissa huudolta:"So booooooring!"
No, menihän se jussi näinkin... puutarhahommissa, aurinkoa palvoessa, koirien kanssa lenkkeillessä, terassilla sangriaa maistellessa, karaokessa, satamassa skumppapiknikillä, Alfabet-pelin ääressä, ei paskempi juhannus!

Levätty on, joten vielä jaksaa painaa töissä viikon ennen kesälomaa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Uimamaisteri sorsastaa

Olgan kanssa elämästä ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita... Neiti osaa muuttaa sekunnissa leppoisan uintiretken alkukantaiseksi sorsajahdiksi.
Puolen päivän aikaan pakkasimme koirat autoon ja suunnistimme koirien uittopaikalle, tarkoituksena karistaa Olgalta ja Bändiltä talviturkki Kallaveden aaltoihin. Pysäköimme auton parinkymmenen metrin päähän rannasta ja päästin koirat autosta pihalle. Salaman neiti-Olga oli rannassa, samassa rannassa jossa sorsaemo kolmen poikasensa kanssa oli nauttimassa sunnuntaibrunssiaan.
Sorsaemo huomasi Olgan samalla hetkellä, kun Olga huomasi sorsan! Emo rääkäisi poikasille varoituksen ja tiput ampaisivat vedenpäällä liitäen avoveteen! Sorsaemo näytteli loukkaantunutta ja räpisteli Olgan edessä uiden samalla poispäin lapsistaan ja rannasta, Olga the SUURI metsästäjä kintereillään.
Viime kesästä oppineena tiesin, ettei Olga lopeta sorsastusta kuin kahdella tavalla; hukkumalla tai kiinni ottamalla! Mitäpä minä muuta voin kuin kiljua kurkku suorana Olgaa samalla, kun Esa the SUURI pelastaja silpaisee vaatteet päältään ja säntää alkkareissa parivaljakon perään Kallaveteen! Olga ja sorsa loittonevat etemmäs ja etemmäs rannasta, mutta Esa kuin Kuopion Johnny Weissmuller saavuttaa kroolaten Olgan ja melkein sorsankin kymmenien metrien päästä rannasta.
Tulipa talviturkki heitettyä sekä Olgalta, Bändiltä että Esalta.
Jostain kumman syystä paikalla ollutta miestä hymyilytti kummasti, kun Esa kahlasi Olga sylissä ja alkkarit nilkoissa rantaan...

Kuva Olgasta viime kesänä. Tämän episodin aikana en ehtinyt ottaa kameraa esiin, vaikka olisi kannattanut :D

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Toissapäivänä henkilöstöpäivässä saimme kuunnella kaksi tuntia maalaistohtori Kiminkisen tajunnanvirtaa Leppävirran Mansikkaharjulla. Ajatuksia herättävä, mielenkiintoinen luento sawolaisellekin ymmärrettävässä muodossa oli mukavaa kuunneltavaa. Ihailtavaa, kun ihminen puhuu kaksi tuntia melkein henkeä vetämättä laveasti ihmisestä, ihmisyydestä ja inhimillisyydestä.

Nykyaika on itsekkyyden aikakausi! Omat virheet kestää myöntää vain, jos ne ovat toisen virheitä pienempiä...tai kenessä nyt virheitä olisi?
Pikkuhiljaa koulun pitkät käytävät käyvät päivä päivältä hiljaisemmiksi ja hiljaisemmiksi. Ihana kesä on tullut, vaikka lomaan on vielä aikaa pari viikkoa.

Esa teki kannullisen sangriaa, jota nautimme aurinkoisella terassilla, kuunnellen Johanna Kurkelaa, voisinko olla onnellisempi? Tuskin :D


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Onko kauniimpaa?

Kivikkoiselle ja kallioiselle etupihallemme nousee joka vuosi ihania pieniä sarviorvokkeja. Miten jotain noin kaunista voi nousta karusta, kuivasta maasta? Tälläiseen taideteokseen ei ihminen kykene!
Sarviorvokki (Viola cornuta) on monivuotinen melko pitkään kukkiva orvokki. Se kasvaa alkuperäisenä Pyreneillä. Sarviorvokki viihtyy ravinteikkaalla multa- tai hiekkamaalla. Se viihtyy hyvin varjossa, vaikka kasvaa myös aurinkoisessa paikassa mutta paahdetta se ei kestä. Sarviorvokki leviää hitaasti suikertamalla. Se myös kylväytyy kasvupaikoilleen.