Vuosi vuodelta olen karsinut kotimme koriste-esineitä minimiin niin, että jäljellä on vain kaikkein rakkaimmat ja kaikkein muistorikkaimmat esineet. Vuodessa on vain yksi juhla, jolloin Näkinpolku "pukeutuu pradaan"...siis tule taas joulu kultainen! Viikko viikolta koristeet hiipivät omille paikoilleen ja muutamat uudet koristetuttavuudet löytävät oman paikkansa kotimme joulussa.
Viikolla pyörähdin Fannin kanssa Kuopion Sokoksen joulussa, josta siniseen muovipussiin sujahti iso, rustiikinvalkoinen metallilautanen. Lautanen löysi paikkansa olohuoneen lasipöydältä ja sain syliinsä kasan Iittalan Kivi-tuikkuja. So lovely!
Asiasta kukkaruukkuun... Voihan paska; tiedossa ei ole pikkujouluja! Eniten harmittaa, etten pääse pikkujouluttamaan Esan Brysselistä tuomia joulunpunaisia nilkkureita, nämä nilkkurithan ihan huutavat bilettämään! Niitä odotellessa!
Vanhemmuus on raskasta ja raastavaa! Varsinkin äidille jolla on erikoisen hyvä mielikuvitus kuvittaa kauhukuvia niistä vaaroista joita pilttini elämänpolun varrelle voi putkahtaa.
Tyttäreni (lähes 15-vee) harrastaa cheerleadingia kuopiolaisessa Cheer Stars seurassa. Tyttöjen team "Black" osallistuu viikonvaihteessa Turussa pidettäviin SM-karsintakilpailuihin: hienoa! Mutta T U R U S S A... miljoonan kilometrin päässä Kuopiosta ja keskellä pimeintä syksyä! Kahtena yönä olen jo herännyt painajaiseen, jossa tyttöjen bussi joutuu kolariin. Herättyäni säpsähtäen kylmähiki otsalla en saa enää unta, vaan pyöriskelen huolissani sängynpohjalla.
Eikä siinä todellakaan vielä kaikki! Silmät kiiluen olen tuijottanut pekka poutia tv:ssä ja kuunnellut kauhunsekaisin tunnelmin säätiedotuksia lumimyräkästä, räntäsateesta, mustasta jäästä ja huonosta näkyvyydestä. Kun bussi starttasi linja-autoasemalta päätin yhden asian, aion ottaa vähän rennommin, olen huolissani vain päivän kerrallaan!
By the way...lähetin alla olevan kuvaviestin lapselleni linja-autoon ja sain salamana häneltä paljon puhuvan viestin: "ÄITI!"
