perjantai 29. kesäkuuta 2012

Albiino hämis

Tällainen valkea ihanuus asustaa takapihan teresanruusussa. Yritin selvittää hänen lajiaan, mutta hämärän peittoon jäi. Minä sitten tykkään myös hämähäkeistä, etenkin lukeista. Yksi iso lukki asustaa meidän tuulikaapissa ja on usein ovella vastassa, kun tulen kotiin. Pari kertaa pelastin syksyllä rassukan takaisin tuulikaappiin, kun hän oli eksynyt oven ulkopuolelle. Myös Fanni pelastaa saman tuulikaappilukin sisälle, jos hänet ulkona tapaa :D
Lapsuuden suosikkikirjani olikin Lotta ystäväni, lieneekö tuulikaappilukki minun elämäni Lotta?

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus tuli, oli ja meni.

Näkinpolun juhannus, mittumaari, keskikesän juhla, yöttömän yön juhla, sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Perjantaina autoiltiin Fannin kanssa Sorsakoskelle, Julian perheen mökille, jonne neiti kesäheinä meni viettämään juhannusta. Jostain kumman syystä äidin ja Esan juhannus kuulosti Fannin korvissa huudolta:"So booooooring!"
No, menihän se jussi näinkin... puutarhahommissa, aurinkoa palvoessa, koirien kanssa lenkkeillessä, terassilla sangriaa maistellessa, karaokessa, satamassa skumppapiknikillä, Alfabet-pelin ääressä, ei paskempi juhannus!

Levätty on, joten vielä jaksaa painaa töissä viikon ennen kesälomaa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Uimamaisteri sorsastaa

Olgan kanssa elämästä ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita... Neiti osaa muuttaa sekunnissa leppoisan uintiretken alkukantaiseksi sorsajahdiksi.
Puolen päivän aikaan pakkasimme koirat autoon ja suunnistimme koirien uittopaikalle, tarkoituksena karistaa Olgalta ja Bändiltä talviturkki Kallaveden aaltoihin. Pysäköimme auton parinkymmenen metrin päähän rannasta ja päästin koirat autosta pihalle. Salaman neiti-Olga oli rannassa, samassa rannassa jossa sorsaemo kolmen poikasensa kanssa oli nauttimassa sunnuntaibrunssiaan.
Sorsaemo huomasi Olgan samalla hetkellä, kun Olga huomasi sorsan! Emo rääkäisi poikasille varoituksen ja tiput ampaisivat vedenpäällä liitäen avoveteen! Sorsaemo näytteli loukkaantunutta ja räpisteli Olgan edessä uiden samalla poispäin lapsistaan ja rannasta, Olga the SUURI metsästäjä kintereillään.
Viime kesästä oppineena tiesin, ettei Olga lopeta sorsastusta kuin kahdella tavalla; hukkumalla tai kiinni ottamalla! Mitäpä minä muuta voin kuin kiljua kurkku suorana Olgaa samalla, kun Esa the SUURI pelastaja silpaisee vaatteet päältään ja säntää alkkareissa parivaljakon perään Kallaveteen! Olga ja sorsa loittonevat etemmäs ja etemmäs rannasta, mutta Esa kuin Kuopion Johnny Weissmuller saavuttaa kroolaten Olgan ja melkein sorsankin kymmenien metrien päästä rannasta.
Tulipa talviturkki heitettyä sekä Olgalta, Bändiltä että Esalta.
Jostain kumman syystä paikalla ollutta miestä hymyilytti kummasti, kun Esa kahlasi Olga sylissä ja alkkarit nilkoissa rantaan...

Kuva Olgasta viime kesänä. Tämän episodin aikana en ehtinyt ottaa kameraa esiin, vaikka olisi kannattanut :D

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Toissapäivänä henkilöstöpäivässä saimme kuunnella kaksi tuntia maalaistohtori Kiminkisen tajunnanvirtaa Leppävirran Mansikkaharjulla. Ajatuksia herättävä, mielenkiintoinen luento sawolaisellekin ymmärrettävässä muodossa oli mukavaa kuunneltavaa. Ihailtavaa, kun ihminen puhuu kaksi tuntia melkein henkeä vetämättä laveasti ihmisestä, ihmisyydestä ja inhimillisyydestä.

Nykyaika on itsekkyyden aikakausi! Omat virheet kestää myöntää vain, jos ne ovat toisen virheitä pienempiä...tai kenessä nyt virheitä olisi?
Pikkuhiljaa koulun pitkät käytävät käyvät päivä päivältä hiljaisemmiksi ja hiljaisemmiksi. Ihana kesä on tullut, vaikka lomaan on vielä aikaa pari viikkoa.

Esa teki kannullisen sangriaa, jota nautimme aurinkoisella terassilla, kuunnellen Johanna Kurkelaa, voisinko olla onnellisempi? Tuskin :D


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Onko kauniimpaa?

Kivikkoiselle ja kallioiselle etupihallemme nousee joka vuosi ihania pieniä sarviorvokkeja. Miten jotain noin kaunista voi nousta karusta, kuivasta maasta? Tälläiseen taideteokseen ei ihminen kykene!
Sarviorvokki (Viola cornuta) on monivuotinen melko pitkään kukkiva orvokki. Se kasvaa alkuperäisenä Pyreneillä. Sarviorvokki viihtyy ravinteikkaalla multa- tai hiekkamaalla. Se viihtyy hyvin varjossa, vaikka kasvaa myös aurinkoisessa paikassa mutta paahdetta se ei kestä. Sarviorvokki leviää hitaasti suikertamalla. Se myös kylväytyy kasvupaikoilleen.

 

 

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Ylioppilasjuhlat Näkinpolulla

ONNEA EETU!

Esan nuorimmainen pokkasi eilen valkolakin Juankosken lukiosta.
Juhlia vietettiin Näkipolulla iloisissa, mutta sateisissa merkeissä.
Juhlien erinomaisesta ruoasta vastasi Juhlapalvelu Remar ja kahvipöydän leivonnaiset pyöräytettiin Näkinpolun keittiössä.








Kahvipöydän kunkku oli hedelmäinen-lakka-kermakakku:



...tai vadelma-suklaajuustokakku.

Hauskat Yo-pikkuleivät Kinuskikissan ohjeella.
Lime- ja suklaa macaron.


 Ja kestosuosikkini Hullun prinsessan hääkakku.

Juhlat ovat onnellisesti ohi. Näkinpolulla viisikymmnetä valkoista ruusua ilahduttaa vielä juhlien jälkeenkin.