perjantai 26. syyskuuta 2014

Pikku-Niina

Päivälleen seitsemän kuukautta sitten valvoimme Lilla-mamman synnytystä ja Te-Biit´s Z-pentueen syntymää Lillan emännän Mallan kanssa Näkinpolun vauvalassa. Tuona talvisena yönä maailmaan putkahti mäyräkoirakolmoset: Rauha, Nirppu ja Niina!
Päiviä ja kuukausia on kulunut siitä, kun luovutin tyttötrion uusille perheilleen. Eilen kävin tapaamassa pikku-Niinaa, joka oli perheineen kuntolomalla Kuopion Rauhalahdessa. Jälleennäkeminen oli sydäntä särkevä; Niinan häntä vispasi, kieli pusutteli kasvattajamamman naamaa ja ilopissat lirautettiin hotellihuoneen lattialle. On palkitsevaa huomata, että maailmalle lentäneet lapsoset eivät ole unohtaneet rakkaudella hoitanutta kasvattajaa.
Pikku-Niina on saanut rakastavan ja huolehtivan perheen. Sydäntä lämmitti, kun perheen isäntä kertoi kyynel silmäkulmassa kimmeltäen, miten koira voikin olla niin viisas, kaunis, ihana, ystävällinen ja rakastettava. Niina katsoi intensiivisesti tummilla silmillään, hieman päätään kallistellen, isäntäänsä ja lipaisi välillä pusun tuon raavaan miehen poskelle. Tuona hetkenä tunsin ylpeyttä siitä, että olin saanut olla osallisena tämän "rakkaustarinan" syntymisessä.
Harmikseni en muistanut ottaa kameraa mukaan tapaamiseen, siksi kuvassa on Esan eilen Bratislavasta tuoma ihana kynttiläruukku, vierellään Näkinpolun rottakuningas.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Syksy saa...

Syyskuun kahdeskymmenes päivä, lämmintä vielä +16 astetta ja aurinkoa. Vienossa tuulessa jo aavistus tulevasta talvesta. Keltaisia lehtiä haravoidessa jaloissa juoksentelevat Näkinpolun jin ja jang, lovely-Alli ja ihana-Inkeri. Tuo mainio parivaljakko, joiden leikkejä ja riehumista on nautinnollista seurata. Mistä kaikesta ihanuudesta koirattomat ihmiset jäävätkään paitsi!

Kesäkuussa kukintansa aloittaneesta Teresanruususta taitoin Helena Tynellin pisaranmuotiseen vaasiin viimeiset pinkit, tuoksuvat kukat. On aika laittaa piste tälle kesälle.
Syksyisin mieleen nousee alakouluajoilta laulu, jonka sävel koskettaa joka kerta:

"Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.

Syysaamu kirpeä koittaa
Yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin."

(Ote V.A.Koskenniemen runosta Koulutie)



Alakuvassa Alli ja Inkeri puutarhahommissa.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Lapseksi jälleen...

50-vuotta sitten Juha-veljen ja Kaija-äidin kanssa mökillä.
Olen yleensä rauhallinen, pitkäpinnainen ja ystävällinen ihminen. Joskus kiire, stressi ja tekemättömät työt kuormittavat mieltä niin, että tarvitaan vain se kuuluisa korsi niin kamelin selkä katkeaa. Viime viikolla tuon korren kamelin selkään asetti äitini puhelinsoitollaan... Vanhempani ovat jo kovin iäkkäitä ja usein olen heitä kehottanut miettimään, josko kerrostalossa olisi helpompi asua, kuin suuressa omakotitalossa. Josko kesämökistä voisi luopua, kun siellä ei kukaan käy ja mökki rapistuu käyttämättömänä. Olisiko aika järjestää asioita niin, että myöhemmin jonkun olisi niitä heidän puolestaan helpompi hoitaa. Mutta ei, kaikki on kaikunut kuin kuuroille korville, kunnes viime viikolla yhdellä puhelinsoitolla minut "haluttiin valtuuttaa" kaiken hoitajaksi ja nopealla aikataululla, totta kai!
Huomasin, että tuon puhelinkeskustelun aikana taannuin lapseksi jälleen ja "muutama sangen kiihkeä" sana kumpusi sanaisesta arkustani linjoja pitkin lapsuudenkotiini Niiralaan. Äidin ääni kävi hiljaiseksi ja puhelu loppui. Suljin puhelimen, istuin alas, mietin ja rauhoituin. Valitsin uudelleen äidin ja isän numeron:
"Anteeksi Äiti, minulle tuli paha mieli, kun sinulle ärisin."
Äiti vastasi ilahtuneena: "Ei se haittaa, minähän olen sinun äiti, kiva että soitit uudelleen."
Niin sinä olet minun kultainen ÄITI!