Odotusvuorokausia takana 56! Mietin miten valmiit tähän
maailmaan ovat syntymässä olevat chihuahuan vauvat? Milla-äidin avautumisvaihe
alkoi yöllä, kun raskausvuorokausikello kääntyi 56 vuorokauden puolelle. Torkun
sängyllä seuraten Millan synnytyksen etenemistä. Milla kiertää ympyrää huoneessa,
välillä nukkuu ja jo kohta pyytää ulos.
Tunnit seuraavat toisiaan ja pian maailma herää sateiseen
kesäaamuun. Päivä kuluu samoissa merkeissä kuin edellinen yö, mutta päivällä kasvattajan
on helpompi pysyä hereillä ja seurata miten synnytys etenee. Kokemuksesta
tiedän, että Milla on hiljainen synnyttäjä, ääntäkään ei kuulu koko
synnytyksen aikana, joten kuulon varaan synnytyksen seurantaa en voi yhtään luottaa. Torkun
silloin, kun näen, että Milla lepää supistusten välissä syvässä unessa ja taas
”matka” jatkuu... kävelemistä, kävelemistä, kävelemistä ja välillä ulos
sateeseen.
Tunnit matelevat, kunnes lähes Tuhkimon taian haihtumisen
aikarajaa klo 23.50 maailmaan putkahtaa soopelipoika (139g)! Voin huokaista nyt
yhden kerran!
Synnytysmatka jatkuu kohti seuraavaa pentua. Kuluu tunti,
toinen, kolmas ja neljäskin, Milla nukkuu rauhallisena pentu kainalossa ja
kasvattaja odottaa. Mietin seuraavaa siirtoa: odotanko vai soitanko päivystävälle
eläinlääkärille? Päätän luottaa kokemukseeni sekä hyvän ystäväni (myös kokenut
kasvattaja) kanssa illalla käymäämme keskusteluun ja tsemppaukseen ELÄ
HÄTTÄELE!
Klo 4.00 maissa työntösupistukset alkavat ja Milla
ponnistelee ulos seuraavaa vauvahauvaa. Ponnistaa ja ponnistaa, aikaa kuluu, pentu
laskeutuu pikkuhiljaa alemmas synnytyskanavassa ja tuntuu käsiini
isokokoiselle! Pentu juuttuu synnytyskanavan suulle ja näyttää ettei synnytys
etene. Hermo pettää ja päätän soittaa päivystävälle eläinlääkärille ja saan
häneltä ohjeen: ”jos pentu ei tule ulos 15-30 minuutin sisällä tule eläinlääkäriasemalle”.
Pennun suu ja kieli pilkottavat synnytyskanavan suulla ja
päätän toimia, ulos pentu on saatava. Saan ujutettua pikkurillin nartun sisään
ja saan vängättyä pentua eteenpäin niin, että pää plupsahtaa ulos, mutta pentu
on vielä tiukasti jumissa! Tiukka ote pennun päästä ja veto, veto, veto,
supistusten tahtiin kunnes iso ja eloton musta poika (169g!) on käsissäni klo
5.35. Froteepyyhe käteen, pentu pyyhkeeseen ja vimmattua hankaamista! Eloton
pentu hytkyy käsissäni, mutta en luovuta! Kuluu tovi ja kuulen hennon
vinkaisun, pieni elonmerkki! Jatkan pennun elvytystä 10-15 minuuttia ja kuin
ihmeen kaupalla pentu alkaa vinkua ja heräilee käsissäni. Voin huokaista nyt toisen
kerran!
Seuraavat kaksi tyttöpentua syntyvät helposti peräkanaa
klo 8.05 ja klo 8.35 ISOveljen raivaamaa laveaa reittiä pitkin! (koot 147g ja
125g).
Yön pitkinä, yksinäisinä hetkinä väsyneenä mietin ja
lähes vannon ”TÄMÄ ON KYLLÄ VIIMEINEN KERTA!” Mutta kuten niin usein osuvan
sanonnan sanoin: mihin sitä kissa karvoistaan pääsee?
