sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Reppu ja reissumies

Sinne se taas meni, sinivalkoisin siivin Kosovoon. Tuli juuri perjantai-iltana Georgiasta Tbilisistä kotiin. Vuosien saatossa eri pituisiin "eroihin" on jo tottunut tai ne on oppinut hyväksymään. Oma arki rullaa tasaiseen, ennalta arvattavaan tahtiin viikosta toiseen; työhön, kotiin, ruokaa, pyykit, lenkille, TV, nukkumaan ja sama alkaa aamulla alusta, kuin elokuvassa Päiväni murmelina.

Silti mielestäni arki on ihmisen parasta aikaa vai onko se elämä?

Minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa, joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni, joka on veistetty ja sinua.

-Pentti Saarikoski-



torstai 27. syyskuuta 2012

Ehkä ensi elämässä...

Illalla sytytin valkoisen kynttilän. Ajatukseni kulkeutuu tahtomatta miettimään elämää, elämän tarkoitusta, elämän kohtuullisuutta ja kohtuuttomuutta. Onko jollekin annettu enemmän hyvää tai pahaa kuin jollekin toiselle? Onko kaikki kuitenkin vain sattuman kauppaa?
Vai sittenkin itsestä kiinni?

Elämä on lyhyt, sitä ei kannattaa tuhlata ikäviin, kateellisiin, pinnallisiin, pahaa mieltä tuottaviin tai ilmapiiriä sairastuttaviin ihmisiin. Elämää pitää elää tänään, ei huomenna, ei ensi kesänä, ei vasta eläkkeellä. Yllättäin voi huomata, että sitä huomista ei enää ole.

Lohdutuksesi huomista yksin jatkavalle tuttavalleni: Ehkä ensi elämässä




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kesällä kaikki kukkii nopeasti

Paitsi minun ihanat orkideat!
Toukokuun puolessa välissä valkoinen ihanuuteni avasi ennätysmäärän lapsenkämmenenkokoisia kukkia, yhteensä 24 kpl. Viimeinen näistä kukista tippui pöydälle vasta elokuun loppupuolella.
Nyt toinen orkidea työntää kahta kukkavanaa, joista toiseen alkavat jo nuput kehittyä. Lisäksi huomasin myös kahdessa muussa orkideassa kukkavanat! Jos hyvin käy saamme nauttia näistä kaunokaisista vielä jouluna.
Tässä kuvassa on kaikki kolme "lastani" yhdistetty samaan kuvaan. Keskellä "käärmeorkidea" pitkine kukkavanalonkeroineen.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kohtaamisia

Montakohan ihmistä olen kohdannut elämäni aikana? Moniko heistä on jäänyt mieleen, elämääni? Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, suurin osa merkityksettömiä, jotkut merkitseviä.
Onnellisen lapsuuden vietin Kuopion Niiralassa, kodissa jossa oli hyvä elää ja kasvaa, paikka jonne on vieläkin hyvä palata, äidin ja isän luo. Muutaman kerran lapsuuden kodin avaaminen on ollut äärimmäisen raskasta ja jokainen askel, porras on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Raskain kerta avata tuo rakas ovi oli siskoni yllättävän kuoleman jälkeen. Mutta kaikesta selvitään, paremmin tai huonommin, yksin tai yhdessä.
Harvoni, liian harvoin tulee kerrottua sukulaisille, rakkaille ja ystäville miten paljon he meille merkitsevät. Kiireen keskellä on helppo hautauta omaan elämään, oman arjen vangiksi.

Ystäväni,
ne jotka etsivät yhtaikaa
myrskyä ja rauhaa
eivät löydä perille
kulkematta käsi kädessä
miten kaukana toisistaan kulkevatkaan.
- Tommy Tabermann -


Osa elämäni kohtaamisista...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Le Petit Longue-Doggia ja vähän muitakin

Olgan ja minun "himon" kohteet vielä täynnä ja ehjänä!
Niin se taas viikonloppu vierähti koiratouhuissa; tällä kertaa Kokkolassa pentunäyttelyssä. Lauantaina suunnattiin Esan kanssa Pirkon (Pirkko = mun punainen, isompi ajoneuvo) nokka kohti Keski-Pohjanmaan maakuntakeskusta. Harmillisesti saavuimme perille vasta siihen aikaan, kun suurin osa kaupoista oli jo sulkenut ovensa. Silmiini tarttui erään liikkeen ikkunassa kauan himoitsemani pinnatuolit. Tuo ihana liike on nimeltään VILLAGE ja tuoli ruotsalaista Serholt tuotantoa. Täytynee tehdä uusi matka Kokkolaan isommalla autolla...
Ilta vierähti mukavasti kasvattajakollega Anna-Lenan kanssa, joka ystävällisesti esitteli meille ihastuttavaa kotikaupunkiaan. Kiitos sightseeingistä ja ruokailuseurasta Anna-Lena.

Sunnuntaina arvostelin pentunäyttelyssä koiravauveleita. Arvostelemieni pentujen joukossa oli muutama silmiähivelevä helmi, joiden uraa on myöhemmin mielenkiintoista seurata. Startatessamme kotimatkalle näyttelytoimikunta antoi mukavat kotiinviemiset: lämpimät tupsutöppöset ja "mäyräkoiran".
Punkun ystävänä odotan kieli pitkällä tuon "mäyräkoiran" avaamista ja Olga odottaa kieli pitkällä, milloin pääsee töppösten tupsujen kimppuun :)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Jäljet sydämeen sain...

Vuonna nakki ja muusi, suunnilleen samoihin aikoihin, kun pyörä keksittiin, otin nuorna tyttönä ensimmäisen tatuointini: kauniin punaisen leppäkertun. Bertta-mummo kyllä kertoi silloin minulle totuuden: "Tatueerauksia ei oo muilla kuin vangeilla, merimiehillä ja huonoilla naisilla." Jokainen voi miettiä, mihin kategoriaan minä kuuluin...
Vuosien saatossa kauniille punaiselle leppäkertulle kävi samoin kuin rumalle ankanpojalle H.C. Andersenin sadussa, mutta toisin päin! Kaunis punainen leppäkerttu muuttui ajan kuluessa rumaksi russakaksi, joten oli aika hyvästellä leppäkerttu ja päivittää tatuointi:

lauantai 1. syyskuuta 2012

Neitoperhon lyhyt lento

Olen sulkenut muistojen verhon,
ja aukaissut taas uudestaan.
Sinut vangitsin kuin neitoperhon,
oksa raapaisee taas ikkunaan,
ajan suuntaa en saa muuttumaan....


Takapihan kuusi jättimaksaruohoa ovat täynnä neitoperhoja, nokkosperhosia ja pulleita mehiläisiä, yli 30 perhosta yhdellä kertaa! Eilen elokuun viimeisenä päivänä, kuvatessani auringossa kauniita siipiään leuhuttelevia neitoperhoja, ajatukseni kulkivat surulliseen tositarinaan pikku-Eerikasta. Eerika, jonka isä ja äitipuoli kiduttivat raa´asti kuoliaaksi tällä viikolla. Mikä tätä maailmaa vaivaa?

Voin ainoastaan kuvitella tuon pienen tytön toivottomuuden ja ahdistuksen, kun lastensuojeluviranomaiset palauttivat hänet noille raakalaisille. Pelkästään ajattelemalla asiaa minulle tulee sekä fyysisesti että henkisesti pahaolo ja tuo pieni tyttö on elänyt tuota kauheaa näytelmää vuosia!

Kuin kaiken kauheuden kruunuksi luin aamulla Savon Sanomista: "Koira sai vakavia vammoja julmasta kohtelusta. Siilinjärveläinen 33-vuotias mies kohteli julmasti ja välinpitämättömästi yhdeksän kuukauden ikäistä saksanpaimenkoiraansa." Kaikkea kauheutta, mitä tämä koiranpentu on saanut kokea lyhyen elämänsä aikana, en edes halua kirjoittaa tänne blogiini. Onneksi mies sentään tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon, joka koskee kaikkia eläimiä.

Tällä hetkellä taas hävettää olla ihminen, luomakunnan naurettava "kruunu"!