sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Valoihminen

Huomenna päivälleen 13 vuotta sitten sain syliini pienen käärön, joka oli täynnä ihanaa tuoksuvaa tyttövauvaa!
Miten jotain voi rakastaa niin paljon, että pelkkä rakkauden määrän ajatteleminen tuo kyyneleet silmiini?
Samalla ajattelen omaa äitiäni, jonka rakkauden määrä minua, hänen lastaan, kohtaan on varmasti yhtä suurta, mitä minä tunnen omia lapsiani kohtaan. Äidinrakkaudessa ei ole väliä iällä, lapsi on lapsi, on hän sitten iältään 5 tai 50.
On lohdullista tietää, että on vielä jollekin lapsi.

Oma tyttäreni on minulle SE valoihminen, josta Johanna Kurkela laulaa niin ihanasti:
Sä tiedät reitin taivaanrantaan,
sä naurat valoa maailmaan,
sä piirrät tuulen koukeroita sun huoneen ikkunaan.
Sä keräät ilon sirpaleita, pisaroita auringon.
Sul on pantteriaskissa taivas tammikuun.
Mä luulen, että nuo on silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin! Sä tiedät mistä linnut laulaa ja minne pilvet laskeutuu. Sä osaat olla tosi hiljaa puhumatta niinkuin puu.
Ja jos sun sydämesi särkyy se särkyy ihan kokonaan,
mut vähäks aikaa vaan, ehkä tunniksi korkeintaan.
Mä luulen, että nuo on silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin!
Sulla on taito ottaa mua kädestä kii, antaa surullisen surra vain surujaan,

päivin sateisin varsinkin on hyvä, että sä oot juuri tuollainen valoihminen!
Mä luulen et sulla on enkelinsilmät ja paremmin kuin muut,
näät kesäkuun merensiniset tuulet kirkkaammin kuin muut; värit varsinkin.
Mä luulen, että nuo on silmät enkelin ne näkee taivaan tarkemmin!

- Edu Kettunen -


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isä

Minä muistan ne lapsuuden retket
ja metsän ja lumiset puut.
Minä muistan ne kuultavat hetket
iltataivas kun ruskottuu.

Minä muistan kun juurelle puiden
vihdoin ilmestyi kesämaa.
Sieltä keralla siskojen muiden
löysin kirpeää puolukkaa.

Minä muistan ne lapsuuden ajat
ne iäksi muistoihin jää.
Minä muistan ne leikit ja majat
ja veljeni pellavapään.

Minä muistan ne variksensaappaat
joka kesä ne aina sai,
tästä kaikesta varmaankin arvaat
oli lapsuus tuo onnekkain!                                                         
-Elsa Oksanen-                                                  Hyvää isänpäivää Ville-isä!
 

tiistai 6. marraskuuta 2012

Olipa kerran...

Parin poliittisesti aktivoituneen nuoren kommentteja lukiessa ja heidän selityksiään kuunnellessa kukkahattutäti ei voi kuin ihmetellä pumpulisukupolven järjenjuoksua. Kuka tosissaan uskoo, että hyväosaiset pitäisivät vapaaehtoisesti huolta huonompiosaisista? Kuka tosissaan uskoo, että vain hyväosaisilla on oikeus saada lapsia? Kuka tosissaan uskoo, että joku tekee lapsia lapsilisän vuoksi?

Eino Leinon runon siivin:
Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä...

Ja lopuksi; kuka tosissaan uskoo, että paha muuttuu kuollessaan enkeliksi...

Alla kuvassa pikku-Jarppi asettumassa ruokalevoille (ikää Jarpilla huomenna 4 viikkoa).


lauantai 3. marraskuuta 2012

Kaikki se kestää, kaikki se kärsii...

Miten joku niin kaunis, voi saada aikaan muhkean riidan? Kauan odotettu uusi Foggia lamppu saapui Näkinpolulle eilen. Foggia nukkui ruususen unta isossa ruskeassa pahvilaatikossa, pilkottuna tuhanteen pienempään ruskeaan pahvilaatikoon, odottamassa prinssin suudelmaa eli asennusta kattoon...
Tunnettua on, että Esan mielestä ohjetta ei kannata lukea ennen projektin aloittamista, joten hän kävi innokkaana tuumasta toimeen. Laatikko toisensa jälkeen avautui ja ihana Foggia nousi pahvilaatikoista kuin uljas Fenix-lintu liekeistä.
Äherrettiin ja ähellettiin hikihatussa PAINAVAA lamppua kattoon ja sinnehän se lopulta päätyi. NAPS katkaisijasta valoa elämään ja arvata saattoi, Foggia pysyi pimeänä! ...KELE...TANA...TU!
Hökötys (siltä Foggia sillä hetkellä tuntui) alas katosta, uudet kytkennät ja Telepappitunnelmissa "UUDESTAAN"!
Kannattelin painavaa Foggiaa tuolilla seisten ikuisuuden, kun Esa asensi lamppua kattoon. Esa sätti minua ja minä sätin Esaa itku silmässä, salamat sinkoilivat pitkin Näkinpolun olohuonetta! Vaimonsa temperamentin tietäen Esa tokaisi: "Jos sinä tätä olisit asentanut, Foggia olisi tuhannen pi...lun päreinä tuolla lattialla"... Hyvin vaimosi tunnet.
 
Parin tunnin ähellyksen jälkeen Foggia riipui katossa, valaistuna!
Sen pituinen se riita.