Puuttuva palanen!

Jouluhulina Näkinpolulla on selätetty! Nyt vai nautitaan jouluisesta kodista ja sen luomasta tunnelmasta kahdestaan. Lapset ovat lentäneen kuka minnekin yhdessä vietetyn juhlan jälkeen. Neito 15-vee matkusti ystävänsä kanssa shoppaamaan Helsinkiin siskontyttöni perheen tykö, joten edes hänen pulputusta tai tanssimista ei nyt Näkinpolulla näy tai kuulu.
Vuosia sitten ihailin Kajaanin tamminäyttelyn menomatkan kaffepaussilla Lapinlahdella Iloisen Viivin puodissa ollutta yksinkertaista, naivistista chihutaulua, joka olisi sopinut mielestäni täydellisesti olohuoneeseemme. Jätin silloin taulun ostamatta, koska kodistamme puuttui tuolloin myös se oikea elävä chihuahua! Tänä vuonna puutos on korjattu; Alli ja Inkeri muuttivat valloittavissa persoonissaan Näkinpolulle. Nyt enää seinältä puuttui tuo ihana chihutaulu. Kävin taulua kyselemässä Kuopion Iloisesta Viivistä, mutta eihän taulua enää ollut saatavilla. Kunnes tänään alehulinassa eksyin Iloiseen Viiviin, josta taulun bongasin nököttämästä yksin puodin perimmäisessä nurkassa, kuin juuri minua odottamassa. Täydellinen myöhästynyt joululahja minulta minulle!
Chihutaulu asettui hienosti mäyräkoira-Olgan taulun viereen, lähes täydellistä...lähes... ehkä seinä olisi parhaimmillaan puhtaan valkeaksi maalattuna, onkohan tässä kenties seuraava uusi projekti?


Esan alesta ostama joulun viimeinen tuoksuva hyasintti istui hienosti tyhjään peltiseen maissipurkkiin. Yksikertainen ihminen tykkää yksinkertaisista asioista!

Rakkaus pakkaus!

Päivälleen vuosi sitten Tallinnassa Kaja Uuetallon hellässä huomassa syntyi meidän joulun lapsi, pieni valkoinen chihuahua tyttönen nimeltään Norcros Alliance alias Alli. Alli muutti keväällä Kuopioon luoksemme ja on hurmannut valloittavalla persoonallaan koko perheen ja liudan ystäviä sekä tuttavia. Allin myötä rakkaus tähän maailman pienimpään rotuun on syttynyt pienestä liekistä suureen roihuun!


Kiitos Kaja Allista ja kiitos Alli pyyteettömästä rakkaudestasi!

"Koira on kuin ikuinen Peter Pan, lapsi joka ei koskaan kasva aikuiseksi ja on siksi aina valmis rakastamaan ja olemaan rakastettu."
-Aaron Katcher-

Hiljaa leijaa maahan hiutaleet...

Näkinpolulla valmistaudutaan pikkuhiljaa jouluun. Tuikkuja ja kynttilöitä polttamalla on yritetty torjua synkkyyttä ja pimeyttä pitkin talvea, vaikkei tätä vuodenaikaa ole voinut tänä vuonna oikeaksi talveksi kutsua. Talven ja lumen puuttumisen "tuskaan" hankimme olohuoneeseen jouluverhoiksi Vallilan Lumi-verhot. Riina Kuikan suunnittelemassa Lumi-kuosissa puun oksat ovat saaneet kiehkuraisen lumipeitteen.
Lumi-verhoja ikkunaan ripustaessa ajattelin siskontyttäreni suloista Lumi-tytärtä ja mietin, miten paljosta edesmennyt siskoni jää paitsi, koska ei ehtinyt tavata lapsenlapsiaan.

Johanna Kurkelan laulaessa lempijoululauluani, "Hiljaa leijaa maahan hiutaleet...", voi ottaa mukin höyryävää glögiä, istahtaa Madamoisellen syliin, keinua ja ihailla tunnelmallista joulukotia. Tällä viikolla Kuopio on saanut hennon lumipeitteen ja lumesta voi nauttia muuallakin kuin vain ikkunassa roikkuvissa verhoissa.

Pitkästä aikaa piparitalo!

Lapsuudessani jokavuotinen jouluperinne oli rakentaa yhdessä herkullinen piparkakkutalo Kaija-äidin tekemästä piparitaikinasta. Talo oli usein vinossa ja vänksällään suuntaan jos toiseen, mutta tärkeintä silloin oli suunnitteleminen ja yhdessä tekeminen.
Pari iltaa sitten "elvytin" lapsuuteni piparitaloperinteen ja duunasin Näkinpolun keittiössä pienen piparimökin. Mökki on koristelut pikeerillä, jota on helpompi pursottaa kuin pelkkä sokerikuorrute.

Tuikkumeri peltilautasella

Vuosi vuodelta olen karsinut kotimme koriste-esineitä minimiin niin, että jäljellä on vain kaikkein rakkaimmat ja kaikkein muistorikkaimmat esineet. Vuodessa on vain yksi juhla, jolloin Näkinpolku "pukeutuu pradaan"...siis tule taas joulu kultainen! Viikko viikolta koristeet hiipivät omille paikoilleen ja muutamat uudet koristetuttavuudet löytävät oman paikkansa kotimme joulussa.

Viikolla pyörähdin Fannin kanssa Kuopion Sokoksen joulussa, josta siniseen muovipussiin sujahti iso, rustiikinvalkoinen metallilautanen. Lautanen löysi paikkansa olohuoneen lasipöydältä ja sain syliinsä kasan Iittalan Kivi-tuikkuja. So lovely!

Asiasta kukkaruukkuun... Voihan paska; tiedossa ei ole pikkujouluja! Eniten harmittaa, etten pääse pikkujouluttamaan Esan Brysselistä tuomia joulunpunaisia nilkkureita, nämä nilkkurithan ihan huutavat bilettämään! Niitä odotellessa!

Uneton Näkinpolulla

Vanhemmuus on raskasta ja raastavaa! Varsinkin äidille jolla on erikoisen hyvä mielikuvitus kuvittaa kauhukuvia niistä vaaroista joita pilttini elämänpolun varrelle voi putkahtaa.
Tyttäreni (lähes 15-vee) harrastaa cheerleadingia kuopiolaisessa Cheer Stars seurassa.  Tyttöjen team "Black" osallistuu viikonvaihteessa Turussa pidettäviin SM-karsintakilpailuihin: hienoa! Mutta T U R U S S A... miljoonan kilometrin päässä Kuopiosta ja keskellä pimeintä syksyä! Kahtena yönä olen jo herännyt painajaiseen, jossa tyttöjen bussi joutuu kolariin. Herättyäni säpsähtäen kylmähiki otsalla en saa enää unta, vaan pyöriskelen huolissani sängynpohjalla.
Eikä siinä todellakaan vielä kaikki! Silmät kiiluen olen tuijottanut pekka poutia tv:ssä ja kuunnellut kauhunsekaisin tunnelmin säätiedotuksia lumimyräkästä, räntäsateesta, mustasta jäästä ja huonosta näkyvyydestä. Kun bussi starttasi linja-autoasemalta päätin yhden asian, aion ottaa vähän rennommin, olen huolissani vain päivän kerrallaan!

By the way...lähetin alla olevan kuvaviestin lapselleni linja-autoon ja sain salamana häneltä paljon puhuvan viestin: "ÄITI!"

Herne nenässä ja muuta pikku kremppaa

Suonikohju, laskimolaajentuma on raajoissa esiintyvä sairaus, jossa raajojen pinnalliset laskimot laajentuvat ja pullistuvat, sairaus jonka kaikki tietävät. Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen säästynyt näiltä "viinirypäletertuilta" jaloissani, mutta viime viikolla kuulin erikoislääkäriltä uutisen, että huulessani on suonikohju, viralliselta nimeltä huulikohju! Lienenkö puhunut liian paljon ja liian paksuja juttuja, koska huuliparkani suonisto ei kestänyt enää moista menoa. Samaisessa tilaisuudessa dosentti Henri löysi nenästäni "herneen" eli herneen kokoisen patin. Siis uusi aika Henrille ja kohjun sekä patin poistoon vastaanotolle.
 
Hieman jännittyneenä ajelin aamulla kohti Asemakadun vastaanottoa, tuohon huuli-nenäoperaatioon. Ensin puudutus huuleen sekä nenän sisään, nips naps ja kohta Henri ompelikin tikkejä kohjuttomaan alahuuleeni... by the way ei ihan lempijuttuni tuo nenän puudutus!
Nyt on huuli paketissa ja nenässä ei hierrä herne! Jää nähtäväksi laantuiko kärkäs luonteeni edes hieman poistuneen herneen myötä.


Kuvassa viime kesän fillarointia Göteborgin Hagassa.

Pikku-Niina

Päivälleen seitsemän kuukautta sitten valvoimme Lilla-mamman synnytystä ja Te-Biit´s Z-pentueen syntymää Lillan emännän Mallan kanssa Näkinpolun vauvalassa. Tuona talvisena yönä maailmaan putkahti mäyräkoirakolmoset: Rauha, Nirppu ja Niina!
Päiviä ja kuukausia on kulunut siitä, kun luovutin tyttötrion uusille perheilleen. Eilen kävin tapaamassa pikku-Niinaa, joka oli perheineen kuntolomalla Kuopion Rauhalahdessa. Jälleennäkeminen oli sydäntä särkevä; Niinan häntä vispasi, kieli pusutteli kasvattajamamman naamaa ja ilopissat lirautettiin hotellihuoneen lattialle. On palkitsevaa huomata, että maailmalle lentäneet lapsoset eivät ole unohtaneet rakkaudella hoitanutta kasvattajaa.
Pikku-Niina on saanut rakastavan ja huolehtivan perheen. Sydäntä lämmitti, kun perheen isäntä kertoi kyynel silmäkulmassa kimmeltäen, miten koira voikin olla niin viisas, kaunis, ihana, ystävällinen ja rakastettava. Niina katsoi intensiivisesti tummilla silmillään, hieman päätään kallistellen, isäntäänsä ja lipaisi välillä pusun tuon raavaan miehen poskelle. Tuona hetkenä tunsin ylpeyttä siitä, että olin saanut olla osallisena tämän "rakkaustarinan" syntymisessä.
Harmikseni en muistanut ottaa kameraa mukaan tapaamiseen, siksi kuvassa on Esan eilen Bratislavasta tuoma ihana kynttiläruukku, vierellään Näkinpolun rottakuningas.

Syksy saa...

Syyskuun kahdeskymmenes päivä, lämmintä vielä +16 astetta ja aurinkoa. Vienossa tuulessa jo aavistus tulevasta talvesta. Keltaisia lehtiä haravoidessa jaloissa juoksentelevat Näkinpolun jin ja jang, lovely-Alli ja ihana-Inkeri. Tuo mainio parivaljakko, joiden leikkejä ja riehumista on nautinnollista seurata. Mistä kaikesta ihanuudesta koirattomat ihmiset jäävätkään paitsi!

Kesäkuussa kukintansa aloittaneesta Teresanruususta taitoin Helena Tynellin pisaranmuotiseen vaasiin viimeiset pinkit, tuoksuvat kukat. On aika laittaa piste tälle kesälle.
Syksyisin mieleen nousee alakouluajoilta laulu, jonka sävel koskettaa joka kerta:

"Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.
Syysaamu kirpeä koittaa
Yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin."
(Ote V.A.Koskenniemen runosta Koulutie)


Alakuvassa Alli ja Inkeri puutarhahommissa.

Lapseksi jälleen...

50-vuotta sitten Juha-veljen ja Kaija-äidin kanssa mökillä.

Olen yleensä rauhallinen, pitkäpinnainen ja ystävällinen ihminen. Joskus kiire, stressi ja tekemättömät työt kuormittavat mieltä niin, että tarvitaan vain se kuuluisa korsi niin kamelin selkä katkeaa. Viime viikolla tuon korren kamelin selkään asetti äitini puhelinsoitollaan... Vanhempani ovat jo kovin iäkkäitä ja usein olen heitä kehottanut miettimään, josko kerrostalossa olisi helpompi asua, kuin suuressa omakotitalossa. Josko kesämökistä voisi luopua, kun siellä ei kukaan käy ja mökki rapistuu käyttämättömänä. Olisiko aika järjestää asioita niin, että myöhemmin jonkun olisi niitä heidän puolestaan helpompi hoitaa. Mutta ei, kaikki on kaikunut kuin kuuroille korville, kunnes viime viikolla yhdellä puhelinsoitolla minut "haluttiin valtuuttaa" kaiken hoitajaksi ja nopealla aikataululla, totta kai!
Huomasin, että tuon puhelinkeskustelun aikana taannuin lapseksi jälleen ja "muutama sangen kiihkeä" sana kumpusi sanaisesta arkustani linjoja pitkin lapsuudenkotiini Niiralaan. Äidin ääni kävi hiljaiseksi ja puhelu loppui. Suljin puhelimen, istuin alas, mietin ja rauhoituin. Valitsin uudelleen äidin ja isän numeron:
"Anteeksi Äiti, minulle tuli paha mieli, kun sinulle ärisin."
Äiti vastasi ilahtuneena: "Ei se haittaa, minähän olen sinun äiti, kiva että soitit uudelleen."
Niin sinä olet minun kultainen ÄITI!

Ebony and Ivory!

Ihana Inkeri on tullut taloon! Toukokuussa Tartossa Gredi Pikanin hellässä huomassa syntynyt ja kasvanut lyhytkarvainen chihuahua Inkeri (Perfect Sweet Dream Luck For Love) tavattiin ensi kertaa viikko sitten Tallinnassa. Pieni musta nappisilmä tupsahti syliini keskellä kahvion ihmisvilinää. Rakkautta ensisilmäyksellä koettiin toistamiseen, ensin maaliskuussa, kun Lovely Alli (Norcros Alliance) valloitti sydämet ja nyt, kun sain syliini ihanan Inkerin. Voi miten minä rakastan tätä ikivanhaa rotua!
Alli otti pikkusiskon avosylin vastaan ja nyt tämä mustavalkoinen parivaljakko temmeltää pitkin Näkinpolun lattiaa. Uskon, että meillä on ollut luck for love! Kiitos Gredi tästä pienestä ihmeestä!

"Ebony and Ivory live together in perfect harmony
 side by side on my piano keyboard, oh Lord, why don't we?"

Vilunkipeliä

Kuvan koira ei liity tapauksiin :)

Viikko on vierähtänyt Maailman Voittaja 2014 koiranäyttelystä. Tähän koiranäyttelymaailman vuoden päätapahtumaan oli ilmoitettu yli 21 200 koiraa 60 eri maasta. Lauantaina vaeltelin messuhallissa turistina katsellen ja seuraten useita eri rotukehiä sekä valmistautumisia kehiin. Näyttelysäännöt kieltävät karvapeitteen värjäämisen tai karvapeitteen, kirsun ja ihon käsittelemisen aineilla, jotka vaikuttavat väriin, muotoon tai rakenteeseen. Kehien laidoilla kierrellessä huomasi pian, että ko. säännöt ovat vain hienoa sanahelinää! Koiria värjättiin spraymaalilla mustaksi, valkaistiin kalkilla ja talkilla, hiuslakkapurkki poikineen suihkutettiin turkkeihin, jotta oikea look ja turkin tekstuuri saatiin aikaiseksi, mustaa kajalia vedettiin sumeilematta luomiin ja huuliin. Se siitä reilusta, puhtaasta kilpailusta!

Usein tittelit jaettiin juuri näiden fiksattujen ja vilunkipelillä kunnostettujen koirien kesken. Sääli niitä reilunpelin kilpailijoita, jotka jäivät nuolemaan näppejään ja saivat tästä kilpailusta ainoastaan maksamisen ilon.

Olisi reilua, jos jokainen ryhmävoittaja velvoitettaisiin doping-testeihin ryhmäsijoituksen jälkeen, samoin kuin voittajat testataan urheilukilpailuissa. Näin saataisiin edes vähän tolkkua tähän ylenpalttiseen sääntöjen rikkomiseen!

Kurpitsaviidakko ja vanhoja uutisia

Olen hurahtanut kurpitsoihin! Kesäkurpitsaa keltaisena Gold Rushina, vihreänä Diamanttina sekä pallona kasvavana vihreänä Rondinina. Huvittavinta tässä kesäkurpitsamaniassa on se, etten edes pidä kesäkurpitsan mausta. Näkinpolun kurpitsaviidakossa rehottaa myös monta eri lajia ja mallia koristekurpitsoita. Kurpitsa palkitsee kasvattajansa viehreällä ja tiiviillä lehtiviidakolla sekä keltaisilla kukilla ja runsaalla sadolla. Kurpitsan hehkuvat keltaiset kukat avautuvat yhdessä aamuauringon kanssa ja kuihtuvat illalla auringon laskiessa elokuisena iltana horsonttiin. Vettä näille juopoille vihanneksille saa kantaa aamuin illoin selkä vääränä, mutta niiden rehottava kauneus on sen vaivan väärtti.

Yhtä runsaana kuin Näkinpolun kurpitsaviidakko rehottaa Facebookissa vanhojen uutisten ja mainosten nostaminen uudelleen esiin etusivulle näin Maailman Voittaja 2014 koiranäyttelyn kynnyksellä. Monta tuttua koiraa ja naamaa putkahtaa yhä uudelleen ja uudelleen esiin kuin se kuuluisa mukana roikkuva peräpukama!

Kesä-Esa kurpitsaviidakossa.

Tyhjä syli!

Aina kaikki ei mene elämässä niin kuin suunnittelee ja toivoo, yllättävää voi sattua joskus jopa pomminvarmoissa asioissa. Mukava parin päivän loma Göteborgissa piti huipentua pikku-Inkerin muuttoon Ruotsista Suomeen, vaan kuinkas sitten kävikään...
Pikku-Inkeri oli mitä ihanin, kultainen chihuahuan pentu, mutta lähemmin häntä tarkastellessa mäyräkoiran kasvattajan ottein kauhukseni huomasin pienessä hännässä keskellä mutkan, mutkan jota ei voinut havaita mitenkään päällepäin. Ainoastaan tarkalla hännän tutkimisella huomasin hännän virheen.
Ymmärrän täysin, että ainoastaan kääpiökoiria kasvattanut kasvattaja ei ollut havainnut ko. mutkaa pikkuruisessa hännässä, eikä myöskään pennun tarkastanut eläinlääkäri. Kasvattaja oli todella surullinen ja pahoillaan tapahtuneesta ja surullisin mielin jouduin jättämään tämän ihanuuden kasvattajan huomaan. Paluulennolla vaaleanpunainen boksi nökötti tyhjänä sylissäni.
Harmittaa, mutta kun haluaa harrastaa koiranäyttelyitä ja kenties tulevaisuudessa kasvattaa tätä sydämeni vienyttä rotua, joutuu ajattelemaan järjellä, ei tunteella. Toivon, että pikku-Inkeri löytää rakastavan kotikoirakodin Sweamamman maalta.
Loma oli upea ja tänään Esa toi lohdutukseksi Kristiinanpäivänlahjaksi Iloisen Viivin ikkunassa ihailemaani suurrealistista taulua... jospa siinä nököttää se MEIDÄN Inkeri!

En mycket spännande resa för oss...

Kolme viikkoa kesälomasta on hurahtanut ohi ja edessä on vielä viikko helteistä vapaa-aikaa. Kesäloma 2014 on kulunut levätessä ja tehdessä juuri niitä asioita, mitä on mieleen milloinkin juolahtanut ja mitä on huvittanut tehdä.
Useina aamuina olemme ajelleet Mualiman navalle, Kuopion torille, aurinkoiselle aamukahville, torivilinää katselemaan. "Yksillä häppeillä" on usein tehty kierrokset keskustan kirpputoreilla, joista mukaan on tarttunut kesälukemista ja elokuun pimeneviä iltoja varten terassille lyhtykolmoset.

Huomenna armastuksen kanssa startataan aamulla varhain Finnairin lennolle Göteborgiin. Kaksi päivää naapurimaan toiseksi suurimmassa kaupungissa: hyvää ruokaa ja juomaa sekä nähtävyyksiä. Tällä kertaa tuliaisen olen jo hankkinut etukäteen ja Suomeen se tuodaan vedenpitävässä lentolaukussa... Ja taas JÄNNITTÄÄ!

KESÄKUVIA NÄKINPOLULTA:

Lyhtykolmoset

Kierrevihvilä

Chiliä talven varalle.  

Kesäkurpitsan poikanen.

Paluu juurille, kuin kotiin tulisi!

Kuva: Katriina Huhtinen, Playpoint photographs.

80-luvun alussa sain herätyksen! Herätyksen aiheutti kilonpainoinen musta pitkäkarvainen chihuahuan urospentu nimeltään Mio (alias Amigo). Mio sai olla luonamme luvattoman lyhyen ajan, mutta hän opetti minulle tuossa lyhyessä ajassa miten pyyteetöntä ja uskollista rakkaus voi olla. Mion jälkeen en ole voinut/osannut/halunnut olla ilman koiraa. 35-vuotta sitten sytytetty intohimon liekki on välillä roihunnut valtoimenaan ja välillä kytenyt pienellä liekillä sydämessäni.
 
Kului lähes 35-vuotta ennen kuin kotiini tassutteli uusi chihuahuan pentu; vaalea lyhytkarvainen Alli (Norcros Alliance). Muutama kuukausi on kulunut hänen tulostaan Näkinpolulle ja hän on hurmannut kaikki ihanalla luonteellaan ja olemuksellaan. Kokoa kaksi kiloa, mutta luonnetta, asennetta ja pelottomuutta dobermannin verran!
Allin myötä koiraharrastukseni on taas syttynyt iloiseen liekkiin ja innokkaana suunnitellaan tulevaa... josko pian Näkinpolulla astelee Allin kaverina pikku-Inkeri...


Kuvassa minä ja Alli Pärnun koiranäyttelyssä 4.7.2014

Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin!

Kristiinalla torstai on siivouspäivä. Hyvin on tämä iskostunut myös perheen teinin 14-vee tajuntaan. Fanni lähti eilen siskontyttäreni perheen luo lomareissulle ja kun tulin kotiin töistä ennen hänen lähtöään Fanni ilmoitti säälin loistaessa kasvoilta: "Äiti, minä imuroin jo koko kodin. Mua säälittää, kun sä lähes aina siivoot ihan yksin". Pus pus Pupu olet niin rakas!
Siivouksen jälkeen lehautin tulevan loman kunniaksi sänkyyn uudet harmaat Pentikin Elegia satiinipussilakanat ja tyynyliinat... eikä siinä vielä kaikki: keittiön pöytää koristamaan lompsautin kesänvihreät huovutetut peikonlehdet, joiden päälle vaaleanvihreät Kastehelmi tuikkukipot istuvat hienosti. Kesä on ollut niin kylmä, että Näkipolulla tuikkuja on polteltu koko kesäkuu. Passaa nyt jäädä kuukaudeksi kesälomalle.

Kesän hauskimmat päivät eivät ole niitä,
joina tapahtuu jotakin hienoa tai jännittävää,

vaan joina koetaan pieniä onnen hetkiä
ja jotka soljuvat yksitellen,
mutkattomasti kuin helmet nauhaan.

Tikapuut taivaaseen

Viikko on kulunut mummo-koiran poismenosta. Vielä aamulla "kuulen", kun hän herää, ravistelee korvat läpsyen päätänsä ja hyppää pois kopastaan kynsien napsahtaessa kivilattialla... silloin vavahdan kunnolla hereille ja muistan ettei häntä enää ole.

Tänään viileänä ja aurinkoisen kesäpäivänä avasin viime viikolla tulleen uurnan, kävelin hiljaa takapihan metsään ja päästin uurnan kevyen sisällön tuulen mukaan. Ehkä ensi kesänä paikalla kasvaa entistä enemmän valkoisia kieloja, kuin tervehdyksenä rakkaalta mummolta.

Ja sukat on sillä makkaralla

Jo kauan täytyysaada-listallani ovat olleet Marimekon Sukat makkaralla-sarjan kuohujuomalasit. Armas aviomieheni yllätti minut eilen paketilla, josta näitä sinisiä kaunokaisia ilmestyi Näkinpolun keittiön pöydälle.
Pullo kuohuvaa Cavaa poksahtaa Suomen lipun päivän, kesäpäivänseisauksen ja kylmän & kalsean juhannuksen kunniaksi. 
Uunissa muhii tonnikala-katkarapupizza, joten eiköhän tämäkin juhla saada juhlituksi ja kääntymään kohti kaamosta ja valkeaa talvea. Vain puoli vuotta ja Näkinpolulla häärätään ihanaa tunnelmallista joulua.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin tunnit, päivät, kuukaudet ja vuodet kiiruhtavat eteenpäin. Osaisinpa pysähtyä ja nauttia jokaisesta ohikiitävästä hetkestä...
Mukavaa, rauhallista, kuplivaa juhannusjuhlaa ystävät. 
Pidetään lippu korkealla ja sukat makkaralla!

Ei pääty päivä, ei nuku maa,

yö auringolle kumartaa.

Kainosti tanssiin saattaa,

kun maailma sykkii hiljallensa

ja kiitosta soi luojallensa

nuo haitarit, jotka valssia soittaa...

-Sir Elwoodin hiljaiset värit-

Lällän lällän lieru...

Mummokoira on kipeä! Kuumuus on vaivannut lähes 16-vuotiasta sydämen vajaatoimintaa sairastavaa mäyräkoiramummoa. Muutaman päivän hän on kulkenut selkä köyryssä pikkuruisilla askelilla, katsonut välillä surullisilla silmillään minuun, kun kipulääkkeen vaikutus on alkanut heiketä. Aamulla soitin raskain mielin lääkärille, varasin ajan tutkimukseen ja kenties siihen viimeiseen piikkiin...
Puoli neljä kannoin mummon Puijonlaakson eläinlääkäriasemalle, jossa hoitajat loivat minuun lohduttavia katseita ja ohjasivat meidät rauhalliseen nurkkahuoneeseen. Kannoin rakkaan mummon, kyyneleet Niagaran lailla silmistä valuen, hoitopöydälle ja pyysin lääkäriä tutkimaan, josko syy kipuihin löytyisi.
Sirje-lääkäri tutki mummon suun ja selän sekä kuunteli sydämen ja lopuksi paineli mummon vatsaa, jolloin mummolta pääsi pieru ja syvä helpotuksen huokaus! Mummo loi minuun helpottuneen katseen, halusi pöydältä alas, kiersi haistellen huoneen ja käveli ovelle.
Mummo kainalossa marssin kassalle ja maksoin iloisena tähänastisen elämäni kalleimman pierun, 40€!

Iso etana ja kiiltävä mato

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pyöräilimme kotiin satamaillan päätteeksi Saaristokatua pitkin lempeässä, lämpimässä suvisäässä. Heti Keilankannan sillan jälkeen kivikosta silmiini osui vihertävä, pieni ja kirkas valopilkku. Tuo valopilkku nosti mieleen lapsuuden kesien hämärät kesäillat Keinukallio-saaressa, jossa iltaisin "metsästimme" kiiltomatojen valoja, kuin pieniä majakkoja vihreän sammalmättään seassa. Jarru pohjaan ja takaisin valonlähteen luo...ja kas kummaa, siellä kivilouhikon keskellä pieni kiiltomato loisti kuin yötaivaalta pudonnut tähti. Ihailimme kiiltomatoa hetken ajan ja jatkoimme matkaa Näkinpolulle.

Kiiltomato kännykkäkameralla kuvattuna.

Sunnuntai-iltana olin vaipunut meditatiiviseen rikkaruohojen nyppimiseen etupihalla ja yhtä äkkiä edessäni virutteli sarviaan suuri ukkoetana. En ollut koskaan aiemmin nähnyt luonnossa tätä Euroopan suurinta maaetanaa; majesteetillinen näky! Hellästi nostin etanan kädelle ja vein turvaan metsään. 
Luonto on ihmeellinen ihan täällä keskellä asutustakin!

Uinu uinu lemmikkini...

Tapojeni orjana pötköttelin töiden jälkeen soffalla katsellen alkuillan lempparisarjaani Kyläsairaalaa tv:stä. Kesken ohjelman tv:n takana olevalta seinältä tippui lattialle paukahtaen taulu. Taulu oli kiinnitetty koukkuun paksulla nylonnarulla, joka oli katkennut keskeltä kahtia. Taulun minulle on maalannut vuonna 2012 Iren Naarits. Taulussa seisoo mäyräkoira Olga. Samainen Olga josta suuren surun murtamana jouduin luopumaan viime keväänä, viime toukokuussa siis juuri 27. päivä, prikulleen tasan vuosi sitten! Olen varma, että Olga kävi minua moikkaamassa tänään <3

Kai hän lensi pilviin puhtaan valkoisiin.
Ainakin toivoisin niin...
Viimeinen lento, niin hieno niin hento
aurinko säteillään muistot kultaa.
Hän on vapaa niin kuin on sudenkorento
Olga lähti tuulten matkaan...
- Kaija Koo -

Silloin tiesin mitä rakkaus on!

Silloin kun lohdunkantajaa kaivataan,
astutaan esiin valmiina antamaan.
Aina vaan pyyteettömästi vierellä kuljetaan,
pahan portit mielellään suljetaan.
Ei kukaan pärjää yksin täällä.
Ei kukaan haluu yksin jäädä.
Siks seistään ryhdikkäänä selkä vasten selkää,
toistemme puolella ei enää tartte pelkää.

Tuomas Holopaisen sävelen siivin hyvää äitienpäivää meille ÄIDIT!
LOHTU - Live Aid

Aarre ja kirppisaarteita

Perheen teini 14-vee alkaa ottaa irtiottoja mamman helmoista. Eilen lupasin, että hän pääsee elokuviin kaverinsa kanssa, enkä tarkastanut ennakkoon elokuvan päättymisaikaa, joka oli vasta klo 22.30. Ennen lähtöä vielä ohjeistin: "muista suoraan elokuvista bussiin...istu bussissa lähelle kuljettajaa...varo huumehörhöjä... varo humalaisia...jos bussissa on epäilyttäviä tyyppejä, SOITA tulen pysäkille vastaan...jos et ehdi bussiin, SOITA tulen hakemaan..." Niin mielelläni olisin halunnut hänet viedä ja tuoda, mutta vastaus oli "EIKÄ, ei muidenkaan..." Sydän syrjällään katsoin ikkunasta loittonevaa tytärtä ja toivoin, että hän palaa ehjänä takaisin.

Elokuvan päättymisen jälkeen viestiteltiin:
- Joko oot bussissa?

- Oon. En oo kuollut, en oo ottanut huumeita, eikä mua oo raiskattu.

- Hyvä! Tuunko pysäkille vastaan?
- Ei tartte.
Katsoin ikkunasta, kun rakkaista rakkain käveli kotiin hämärtyvässä illassa. Jatkossa aion ottaa vähän rennommin, olen huolissani vain päivän kerrallaan.

PS: Sunnuntain kirpparikierrokselta löytyi hienot kierrätyskorvikset, jotka oli taiteiltu vanhoista ruusulusikoista. Samanlaisilla lusikoilla hämmennettiin aamukaakaot lapsuudenkodissani Niiralassa. Samalla kierroksella Arabian kuppikokoelmaani löytyi retroinen Varpu-kahvikuppi.

 

Pane päätä palmikolle, sio silkillä hivusta...

Palmikko eli letti, niin kuin meilläpäin on tapana sanoa, tuo mieleeni lapsuuden aamut, jolloin Eeva-mummo letitti pellavapään tukan kireälle letille. Mummo otti kamman, kampasi hiukset suoriksi ja alkoi letittää. Letistä tuli niin tiukka, että aamupäivän tunnit kuljettiin silmät vinossa, jos ei älynnyt letitysvaiheessa panna silmiä sirrilleen, jolloin letitys löystyi hieman, kun avasi silmät.

Asiasta oli turha nipottaa letittäjälle, koska vastaus kireyteen oli aina sama: "Ei se pysy, jos löysälle laittaa."

Kun näin Carlsonilla nämä luonnonvaaleat ihanat villapalmikkotyynyt, muistui mieleeni nuo lapsuuden aamut ja mummon letitykset. Nyt tyynyt piristävät Näkipolkun olohuonetta kevätauringossa.

Tuulenpesä

Tuulenpesä on yksi luonnon kauniista taideteoksista. Illalla sauvakävelylenkillä eteeni tupsahti riippakoivusta iso tuulenpesä. Pakkohan tämä kaunotar oli noukkia mukaan. Mahdoin olla outo näky pururadalla, kun toisessa kädessä viuhtoi kävelysauvat ja toisessa iso tuulenpesä. Ehkä menoani siivitti paremminkin englanninkielen käännös noidan luuta kuin tuulenpesä (witch's broom = tuulenpesä). Kävellessäni mietin miten kauniita ja kuvaavia sanoja suomenkielestä löytyy mm. tuulenpesä, pilvenhattara, hallanvaara...


Pienenä ihmettelin ymmälläni Suomen sanakirjan sanoja. Ymmärsin, että valkoisesta lumesta voi tulla lumisokeaksi, mutta miten lumikuuroksi?

Bertan tuoli ja kesäpopot

Lapsuuteni huhtikuissa vietettiin aina Bertta-mummon syntymäpäiviä Kuopion Linnanpellolla Gottlundinkadulla. Mummon, joka ei koskaan pitänyt kynttiläänsä vakan alla, mummon joka oli hauska, puhelias, rehevä ja nauravainen sawolaisnainen. Tänä keväänä mummo olisi täyttänyt jo 105-vuotta.


Mummon syntymäpäivän kunniaksi verhoilin hänen vanhaan keittiön tuoliinsa uuden kukikkaan ja raikkaan kankaan. Toivottavasti Bertta-mummo tulee uneen tervehtimään, halaaman ja sanomaan: "Lumikki", niin kuin hänellä oli aina tapana sanoa, kun tuli minulle mummolan ovea avaamaan.

PS. Kesäpopokauden avasi uudet China Girl sandaalit kuin karamellit...kesäkelejä odotellessa...

Hän on täällä taas...

Aamulla avattiin kevätkausi, kun istahdimme kaffelle Kuopion torille, Mualiman navalle! Yksinkertaiset asia tuppaavat olemaan niitä maailman parhaita. Osaisiko sitä arvostaa lämpöä, aurinkoa ja kaunista säätä, jos ympäri vuoden niistä saisi nauttia?
Aamukaffen kera nautittiin mualiman parhaita kalakukkoleipomo Hanna Partasen lihapiirakoita. Ihana Alli on hyvin kotoutunut sawwoon, kun osasi heti vaatia oman osansa tästä mainiosta herkusta.


Sir Elwoodin sanoin:
"Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas
neiti kevät on tullut kaupunkiin!"

Loppupäivä vietettiin pihatöiden parissa. Eipä ole koskaan aiemmin piha ollut lähes kesäkunnossa huhtikuussa. Tää on parhautta!

Pesän rakennusta...

Kevään lisääntyvä auringonvalo herättää talviunta nukkuvan sisäisen sisustajani. Hohtava, valkea valo osoittaa sormellaan kaikkia kohennusta kaipaavia paikkoja tai uusittavia huonekaluja! Tänä keväänä valon sormen kohde on ollut toistuvasti olohuoneen nukkavieru tv-tuoli, tuoli jossa talon isäntä viettää usein aikaa kaukosäädin kädessään... Mutta mitä tilalle? Tsadaa mullapa on idea ja taikasana tähän ongelmaan: EAMES LOUNGE CHAIR! Ja ehdottomasti valkeana kiitos. Yksi pikku este tälle ihanalle unelmalle on tuolin hintalappu. Mutta saahan sitä aina unelmoida. No, onneksi kevään halpa kodin kaunistaja nostaa päätään kivassa peltiruukussa keittiönpöydällä. Antaa kevään ja valon tulla!

Ei VR vaan AR!

Edellisen kerran matkustin junassa koiran kanssa yli 20-vuotta sitten määränpäänä Lahti ja Nappilan kennel. Nappilaan mentiin mopsin kanssa miehelään, oltiin siis kosiomatkalla.


Viime perjantaina matkustin chihu-Allin kanssa  junalla määränpäänä jälleen Lahti. Esa oli mennyt edeltä aamulla Lahteen autolla ja me tytöt iltapäivällä perässä junalla. Junan lemmikkieläinvaunu oli todella positiivinen yllätys; avara, puhdas ja valoisa. Olin ostanut etukäteen yhden paikan ihmiselle ja yhden paikan koiralle, mutta Allin mielestä koko vaunu kuului Allille. Alli the Boss istui sylissäni ja pelkällä intensiivisellä katseella sai viereisessä loosissa istuneen bichonin nöyrtymään ja kumartamaan vaunun kuningattarelle!
Nappasin kuvan todistusaineistoksi...

No onkos tullut kesä...

...näin talven keskelle... voidaan hyvin kysyä sunnuntaina 16.3.2014. Ensimmäisen kerran 50-vuoteen pääsin haravoimaan pihaa jo maaliskuu puolivälissä, maaliskuussa joka on Suomessa vielä lähes talvikuukausi. Nyt Näkinpolun piha on jo täysin lumeton ja ruoho alkaa nostaa päätään talven jälkeen.
Myös jouluruusu on herännyt kevääseen ja työntää maasta vihreitä lehtiä, mutta nuppuja tuo kevään ihanuus vielä antaa odottaa.

Kilo elämän iloa!

Kahden vuoden etsiminen on saatu päätökseen! Viime perjantaina aamulla klo 10.00 perheemme pieneen koiralaumaan liittyi suloistakin suloisemi lyhytkarvainen chihuahua Alli(Norcros Alliance). Jopa tällainen kaikissa liemissä keitetty yli 30-vuotta koiria harrastanut kukkahattutäti puhkesi kyyneliin nähdessään kopasta pomppaavan pienen vaalean nappisilmäisen ilopillerin, joka syliin päästyään heilutti vimmatusti häntää ja pusutteli naaman märäksi. Nyt minäkin uskon, että rakkautta ensisilmäyksellä on todellakin olemassa!

Matka uudeksi chihun omistajaksi on ollut varsin pitkä ja kuoppainen. Nyt kun katselen Allin temmellystä olohuoneessa voin todeta odottamisen ja etsimisen olleen kaiken tämän arvoista. Kiitoksen tästä ihanuudesta voin esittää Allin upealle, rodulle omistautuneelle, rehelliselle kasvattajalle Kaja Uuetallolle Viroon. Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo Allille tullessaan, mutta upeaakin upeamman pennun saimme! Kiitos Kaja!

Kaja oli tehnyt itse Allille upean pannan lohennahasta ja kirjaillut vauvalle oman viltin, jonka mukana saatiin tuttuja hajuja Suomeen.