Päiviä ja kuukausia on kulunut siitä, kun luovutin tyttötrion uusille perheilleen. Eilen kävin tapaamassa pikku-Niinaa, joka oli perheineen kuntolomalla Kuopion Rauhalahdessa. Jälleennäkeminen oli sydäntä särkevä; Niinan häntä vispasi, kieli pusutteli kasvattajamamman naamaa ja ilopissat lirautettiin hotellihuoneen lattialle. On palkitsevaa huomata, että maailmalle lentäneet lapsoset eivät ole unohtaneet rakkaudella hoitanutta kasvattajaa.
Pikku-Niina on saanut rakastavan ja huolehtivan perheen. Sydäntä lämmitti, kun perheen isäntä kertoi kyynel silmäkulmassa kimmeltäen, miten koira voikin olla niin viisas, kaunis, ihana, ystävällinen ja rakastettava. Niina katsoi intensiivisesti tummilla silmillään, hieman päätään kallistellen, isäntäänsä ja lipaisi välillä pusun tuon raavaan miehen poskelle. Tuona hetkenä tunsin ylpeyttä siitä, että olin saanut olla osallisena tämän "rakkaustarinan" syntymisessä.
Harmikseni en muistanut ottaa kameraa mukaan tapaamiseen, siksi kuvassa on Esan eilen Bratislavasta tuoma ihana kynttiläruukku, vierellään Näkinpolun rottakuningas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti