sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Katala kateellisuus

Minä olen kateellinen!
Olen aina luullut, ettei tämä perisynti asuisi tässä tomumajassa. Mutta ei, myönnettävä on; kateellisuus asuu myös minussa...
Eilinen rupattelutuokio kaffekupposen ääressä kasvattajakollegoiden kanssa sai aikaan sen, että huomasin olevani kateellinen! En mistään maallisesta, vaan siitä yhteydestä ja yhteistyöstä, joka yhdistää ihania sawolaisia tipsukasvattajaystäviäni. Toivoisin olevani osa tätä yhteisöä, mutta "rakkautemme kohteet" eivät kohtaa eli tipsurakastaja on eri asia kuin mäyräkoirarakastaja. Siitä olen iloinen, että pystyn silti olamaan onnellinen ystävieni puolesta.
Ensi viikonlopun tipsuerkkariin toivotan kaikille onnea, tasapuolisesti. KAUNEIN TIPSU VOITTAKOON!
 
Alla isäni vuonna 1970 nappaamasta kuvasta välittyy Kristiinan syvin olemus...kuvaa ei ole manipuloitu. Kuvan myötä toivotan myös kaikille hyvää Halloweenia! Terkuin She Devil Krisse
 
 
 
 
 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Sopu sijaa antaa

Te-Biit´s Xtreme karvavaavit tuhisevat ja kasvavat sulassa sovussa pentulaatikossa. Sulasta sovusta ei ole tietoakaan, kun puhutaan suomalaisista auton ratissa!
Huristelin tänään moottoritiellä perjantain neljänruuhkassa, yritin vaihtaa ohituskaistalta oikealle kaistalle, jossa oli hyvin tilaa...kunnes keski-ikäinen pönäkkä, punakka ja hanakka mieshenkilö huomasi katalat aikeeni ja kaasutti niin, etten päässyt hänen edelleen. No, minulla ei ole mitään tarvetta alkaa kilpasille pönäköitten miesten kanssa moottoritiellä; hiljensin vauhtia sen verran, että pääsin sujuvasti sukeltamaan tämän "kummolan" taakse.
Seuraava autoepisodi käytiin Citymarketin parkkipaikalla, jossa toinen pönäkkä, punakka ja hanakka "kummola" kaarsi koslansa suoraan minun nenän eteen, paikalle jonka vapautumista odottelin  paikan vieressä. Tuomas Kyrön mielensäpahjoittajan sanoin "kyllä minä niin mieleni pahoitin..."

Alla kuvia mielen eheyttäjistä:



perjantai 19. lokakuuta 2012

Syksyn sävel

Kaksi sateista, hidasta päivää lomaa... Pentujen nuuskuttelua, hyvää ruokaa ja kuplajuomaa, kahvittelua, löhöilyä ja lukemista. Vain kaksi päivää ja virtaa riittää niistä viikoiksi!
Kurpitsoiksi vaihtuneet viikonlopun kukat enteilevät Halloweenia.

 
Mies lakaisee asfalttia
tulta iskee luuta,
pihahtelee hiki iholla,
kompostiin kesä kolisten katoaa.
Nurmella, aivan liki
syksy nostelee salsahameensa helmoja
tuulen tanssikäsi jo uumallaan.

-H.Hakala-
Minä suojelen sinua kaikelta...

perjantai 12. lokakuuta 2012

Onnen pieniä pipanoita

Kauan ja hartaasti odotetut pikkumäyräkoiran pennut putkahtivat maailmaan Aleksis Kiven päivänä, myös sopivasti minulle syntymäpäivälahjaksi. Lahja-mamma lahjoitti maailmaan kuusi suloista karvavaavia!

Jokaista synnytystä odottaa jännittyneenä ja osin myös pelonsekaisin tunnelmin. Meneekö kaikki hyvin, osaanko auttaa, saanko tarvittaessa eläinlääkärin, onko pennut kunnossa... tuhat ja sata kysymystä risteilee päässä ennen h-hetkeä. Kun synnytyksenaika koittaa, mielen valtaa levollinen varmuus, äitikoira katsoo luottavaisesti kätilön silmiin ja on varma, että apua tulee, jos sitä tarvitaan. Myös soitto ystävältä, kasvattajakollegalta, ennen synnytystä luo turvallisuuden tuntua: "Soita, jos tarvitset apua".

Lahjan synnytys sujui hitaasti, mutta varmasti. Ensimmäinen kirjava pikku-poika syntyi 16.20 ja viimeinen yöllä 02.20. Keskiyön aikaan Lahja pyysi päästä ulos ja suunnistimme mamman kanssa sateeseen, sysimustaan yöhön takapihalle tarpeille. Pelkkään paituliin pukeutunut kätilö nappasi jalkaan vaaleanpunaiset Aino-tohvelit ja rynnisti koiran perään takapihalle. Pimeässä seurasin haukan lailla mammaa ja pian Lahja kyyristyi kakka-asentoon, samassa kuuluin kova pamaus ja pikkuinen mäyräkoiravauva makasi kostealla, kylmällä nurmikolla. Salamaakin nopeammin, hetkeäkään miettimättä kätilö tempaisi paitulin päältään, nappasi karvavaavin paitulin sisään ja aloitti pennun hieromisen. Lahja jatkoi tyynesti kakkahommat loppuun ja suunnistimme kiljuvan pikku-pojan kanssa takaisin sisälle.

Jos YouTubessa törmäät videoon, jossa valkoinen, alaston kummajainen tanssii syksy-yössä pelkät Aino-tohvelit jalassa, paituli käsissä omituista tanssia, se ei suinkaan ole Näkinpolulle rantautunut maitovalas, vaan onnellinen koirankasvattaja.

PS. Toivon hartaasti, ettei naapurilla ole videokameraa.
 
 
 

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kaiken sen arvoinen

Auringon kultaama kasteinen aamu,
kenelle näyttäisin sen?
Salaiset riemuni, surujen viilto
kuka on kaiken sen arvoinen?
-Juha Tapio-

Sudenmorsian, Johanna Kurkelan eilen ilmestynyt uusi albumi täynnä ajatuksia, hienoja sanoituksia ja sävellyksiä. Miten jokainen hänen levynsä voi koskettaa niin syvältä? Keijun ääni ja runolliset kappaleet uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin.
Jääkaapin ovessa odottaa liput Johannan Kuopion konserttiin. Pakko ottaa paketti Nessuja käsilaukkuun, on satavarmaa, että niitä tarvitaan.
Ensi viikolla vaihtuu taas ikävuodet. Lieneekö ikäkriisi vai joku muu kriisi, kun yhä enemmän mietin ystävyyttä, kaveruutta, kumppanuutta. Ja totta vie huomaan, että AIDOT ystävät ovat harvassa! Muutama "ystävä" on osoittautunut ns. "mitä nyt tarviit -ystäväksi", joka ottaa yhteyttä vain silloin, kun tarvitsee jotain. Toinen ystävälaji on "ei ollut muuta seuraa -ystävä" joista ei kuulu pihahdustakaan, mutta annas olla, kun esim. suhde on kariutunut tai on muuten vaikeaa, niin alkaa puhelin soida.
Ystäviä tulee ja ystäviä menee! Elämä vie ihmisiä eri suuntiin ja aikaa ei riitä kaikille ja kaikkeen. Yksipuolisesti en enää vaivaudu yhteyttä pitämään.  Osan heistä olen jo aikoja sitten siirtänyt Delete-koriin.






keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Maailmalle minä sinut synnytin

Elämme jännittäviä aikoja, rakas siskontyttäreni odottaa viimeisillään uutta perheenjäsentä...tyttö vai poika? Ihan sama; molemmat yhtä toivottuja, yhtä odotettuja, yhtä rakastettuja!
Nuoren perheen seinällä vauvaa odottaa myös yksi lempitauluistani Piia Matilaisen luomus elämän ihmeestä.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten siskoni ihaili vastasyntynyttä tytärtään, niin kuin vain äiti voi lastansa ihailla ja ihmetellä. Kyyneleet vierivät poskilleni, kun tätä kirjoitan sekä surusta että ilosta. Surusta siksi ettei siskoni ole näkemässä tätä uuden elämän ihmettä ja suuresta ilosta, minkä tämä syntyvä vauva tuo siskontyttäreni perheelle ja koko suvulle. Olette rakkaita!



Lapseni,
maailmalle minä sinut synnytin,
että hymyilisit hymyn heidän ilmeettömille kasvoilleen,
antaisit kukastasi tuoksun ja värin heidän arkeensa,
laulaisit hiljaisuutta heidän kiireeseensä,
nauraisit iloa heidän tyhjyyteensä,
menisit heidän luokseen sateisina päivinä.
Menisit,
katson kun menet
ja sylini ikävöi sinua,
mutta elämälle minä sinut synnytin, elämää rakastamaan
lapseni,
en itselleni.

-Helinä Siikala -