Onnen pieniä pipanoita

Kauan ja hartaasti odotetut pikkumäyräkoiran pennut putkahtivat maailmaan Aleksis Kiven päivänä, myös sopivasti minulle syntymäpäivälahjaksi. Lahja-mamma lahjoitti maailmaan kuusi suloista karvavaavia!

Jokaista synnytystä odottaa jännittyneenä ja osin myös pelonsekaisin tunnelmin. Meneekö kaikki hyvin, osaanko auttaa, saanko tarvittaessa eläinlääkärin, onko pennut kunnossa... tuhat ja sata kysymystä risteilee päässä ennen h-hetkeä. Kun synnytyksenaika koittaa, mielen valtaa levollinen varmuus, äitikoira katsoo luottavaisesti kätilön silmiin ja on varma, että apua tulee, jos sitä tarvitaan. Myös soitto ystävältä, kasvattajakollegalta, ennen synnytystä luo turvallisuuden tuntua: "Soita, jos tarvitset apua".

Lahjan synnytys sujui hitaasti, mutta varmasti. Ensimmäinen kirjava pikku-poika syntyi 16.20 ja viimeinen yöllä 02.20. Keskiyön aikaan Lahja pyysi päästä ulos ja suunnistimme mamman kanssa sateeseen, sysimustaan yöhön takapihalle tarpeille. Pelkkään paituliin pukeutunut kätilö nappasi jalkaan vaaleanpunaiset Aino-tohvelit ja rynnisti koiran perään takapihalle. Pimeässä seurasin haukan lailla mammaa ja pian Lahja kyyristyi kakka-asentoon, samassa kuuluin kova pamaus ja pikkuinen mäyräkoiravauva makasi kostealla, kylmällä nurmikolla. Salamaakin nopeammin, hetkeäkään miettimättä kätilö tempaisi paitulin päältään, nappasi karvavaavin paitulin sisään ja aloitti pennun hieromisen. Lahja jatkoi tyynesti kakkahommat loppuun ja suunnistimme kiljuvan pikku-pojan kanssa takaisin sisälle.

Jos YouTubessa törmäät videoon, jossa valkoinen, alaston kummajainen tanssii syksy-yössä pelkät Aino-tohvelit jalassa, paituli käsissä omituista tanssia, se ei suinkaan ole Näkinpolulle rantautunut maitovalas, vaan onnellinen koirankasvattaja.

PS. Toivon hartaasti, ettei naapurilla ole videokameraa.