perjantai 27. kesäkuuta 2014

Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin!

Kristiinalla torstai on siivouspäivä. Hyvin on tämä iskostunut myös perheen teinin 14-vee tajuntaan. Fanni lähti eilen siskontyttäreni perheen luo lomareissulle ja kun tulin kotiin töistä ennen hänen lähtöään Fanni ilmoitti säälin loistaessa kasvoilta: "Äiti, minä imuroin jo koko kodin. Mua säälittää, kun sä lähes aina siivoot ihan yksin". Pus pus Pupu olet niin rakas!
Siivouksen jälkeen lehautin tulevan loman kunniaksi sänkyyn uudet harmaat Pentikin Elegia satiinipussilakanat ja tyynyliinat... eikä siinä vielä kaikki: keittiön pöytää koristamaan lompsautin kesänvihreät huovutetut peikonlehdet, joiden päälle vaaleanvihreät Kastehelmi tuikkukipot istuvat hienosti. Kesä on ollut niin kylmä, että Näkipolulla tuikkuja on polteltu koko kesäkuu.
Passaa nyt jäädä kuukaudeksi kesälomalle.

Kesän hauskimmat päivät eivät ole niitä,
joina tapahtuu jotakin hienoa tai jännittävää,
vaan joina koetaan pieniä onnen hetkiä
ja jotka soljuvat yksitellen,
mutkattomasti kuin helmet nauhaan.




keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tikapuut taivaaseen

Viikko on kulunut mummo-koiran poismenosta. Vielä aamulla "kuulen", kun hän herää, ravistelee korvat läpsyen päätänsä ja hyppää pois kopastaan kynsien napsahtaessa kivilattialla... silloin vavahdan kunnolla hereille ja muistan ettei häntä enää ole.
Tänään viileänä ja aurinkoisen kesäpäivänä avasin viime viikolla tulleen uurnan, kävelin hiljaa takapihan metsään ja päästin uurnan kevyen sisällön tuulen mukaan. Ehkä ensi kesänä paikalla kasvaa entistä enemmän valkoisia kieloja, kuin tervehdyksenä rakkaalta mummolta.



lauantai 21. kesäkuuta 2014

Ja sukat on sillä makkaralla

Jo kauan täytyysaada-listallani ovat olleet Marimekon Sukat makkaralla-sarjan kuohujuomalasit. Armas aviomieheni yllätti minut eilen paketilla, josta näitä sinisiä kaunokaisia ilmestyi Näkinpolun keittiön pöydälle.
Pullo kuohuvaa Cavaa poksahtaa Suomen lipun päivän, kesäpäivänseisauksen ja kylmän & kalsean juhannuksen kunniaksi. 
Uunissa muhii tonnikala-katkarapupizza, joten eiköhän tämäkin juhla saada juhlituksi ja kääntymään kohti kaamosta ja valkeaa talvea. Vain puoli vuotta ja Näkinpolulla häärätään ihanaa tunnelmallista joulua.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin tunnit, päivät, kuukaudet ja vuodet kiiruhtavat eteenpäin. Osaisinpa pysähtyä ja nauttia jokaisesta ohikiitävästä hetkestä...
Mukavaa, rauhallista, kuplivaa juhannusjuhlaa ystävät. 
Pidetään lippu korkealla ja sukat makkaralla!

Ei pääty päivä, ei nuku maa,
yö auringolle kumartaa.
Kainosti tanssiin saattaa,
kun maailma sykkii hiljallensa
ja kiitosta soi luojallensa
nuo haitarit, jotka valssia soittaa...
-Sir Elwoodin hiljaiset värit-





keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Lällän lällän lieru...

Mummokoira on kipeä! Kuumuus on vaivannut lähes 16-vuotiasta sydämen vajaatoimintaa sairastavaa mäyräkoiramummoa. Muutaman päivän hän on kulkenut selkä köyryssä pikkuruisilla askelilla, katsonut välillä surullisilla silmillään minuun, kun kipulääkkeen vaikutus on alkanut heiketä. Aamulla soitin raskain mielin lääkärille, varasin ajan tutkimukseen ja kenties siihen viimeiseen piikkiin...
Puoli neljä kannoin mummon Puijonlaakson eläinlääkäriasemalle, jossa hoitajat loivat minuun lohduttavia katseita ja ohjasivat meidät rauhalliseen nurkkahuoneeseen. Kannoin rakkaan mummon, kyyneleet Niagaran lailla silmistä valuen, hoitopöydälle ja pyysin lääkäriä tutkimaan, josko syy kipuihin löytyisi.
Sirje-lääkäri tutki mummon suun ja selän sekä kuunteli sydämen ja lopuksi paineli mummon vatsaa, jolloin mummolta pääsi pieru ja syvä helpotuksen huokaus! Mummo loi minuun helpottuneen katseen, halusi pöydältä alas, kiersi haistellen huoneen ja käveli ovelle.
Mummo kainalossa marssin kassalle ja maksoin iloisena tähänastisen elämäni kalleimman pierun, 40€!



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Iso etana ja kiiltävä mato

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pyöräilimme kotiin satamaillan päätteeksi Saaristokatua pitkin lempeässä, lämpimässä suvisäässä. Heti Keilankannan sillan jälkeen kivikosta silmiini osui vihertävä, pieni ja kirkas valopilkku. Tuo valopilkku nosti mieleen lapsuuden kesien hämärät kesäillat Keinukallio-saaressa, jossa iltaisin "metsästimme" kiiltomatojen valoja, kuin pieniä majakkoja vihreän sammalmättään seassa. Jarru pohjaan ja takaisin valonlähteen luo...ja kas kummaa, siellä kivilouhikon keskellä pieni kiiltomato loisti kuin yötaivaalta pudonnut tähti. Ihailimme kiiltomatoa hetken ajan ja jatkoimme matkaa Näkinpolulle.
Kiiltomato kännykkäkameralla kuvattuna.

Sunnuntai-iltana olin vaipunut meditatiiviseen rikkaruohojen nyppimiseen etupihalla ja yhtä äkkiä edessäni virutteli sarviaan suuri ukkoetana. En ollut koskaan aiemmin nähnyt luonnossa tätä Euroopan suurinta maaetanaa; majesteetillinen näky! Hellästi nostin etanan kädelle ja vein turvaan metsään. 
Luonto on ihmeellinen ihan täällä keskellä asutustakin!