Viikko on kulunut mummo-koiran poismenosta. Vielä aamulla "kuulen", kun hän herää, ravistelee korvat läpsyen päätänsä ja hyppää pois kopastaan kynsien napsahtaessa kivilattialla... silloin vavahdan kunnolla hereille ja muistan ettei häntä enää ole.
Tänään viileänä ja aurinkoisen kesäpäivänä avasin viime viikolla tulleen uurnan, kävelin hiljaa takapihan metsään ja päästin uurnan kevyen sisällön tuulen mukaan. Ehkä ensi kesänä paikalla kasvaa entistä enemmän valkoisia kieloja, kuin tervehdyksenä rakkaalta mummolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti