Perheen teini 14-vee alkaa ottaa irtiottoja mamman helmoista. Eilen lupasin, että hän pääsee elokuviin kaverinsa kanssa, enkä tarkastanut ennakkoon elokuvan päättymisaikaa, joka oli vasta klo 22.30. Ennen lähtöä vielä ohjeistin: "muista suoraan elokuvista bussiin...istu bussissa lähelle kuljettajaa...varo huumehörhöjä... varo humalaisia...jos bussissa on epäilyttäviä tyyppejä, SOITA tulen pysäkille vastaan...jos et ehdi bussiin, SOITA tulen hakemaan..." Niin mielelläni olisin halunnut hänet viedä ja tuoda, mutta vastaus oli "EIKÄ, ei muidenkaan..." Sydän syrjällään katsoin ikkunasta loittonevaa tytärtä ja toivoin, että hän palaa ehjänä takaisin.
Elokuvan päättymisen jälkeen viestiteltiin:
- Joko oot bussissa?
- Joko oot bussissa?
- Oon. En oo kuollut, en oo ottanut huumeita, eikä mua oo raiskattu.
- Hyvä! Tuunko pysäkille vastaan? - Ei tartte.
Katsoin ikkunasta, kun rakkaista rakkain käveli kotiin hämärtyvässä illassa. Jatkossa aion ottaa vähän rennommin, olen huolissani vain päivän kerrallaan.
PS: Sunnuntain kirpparikierrokselta löytyi hienot kierrätyskorvikset, jotka oli taiteiltu vanhoista ruusulusikoista. Samanlaisilla lusikoilla hämmennettiin aamukaakaot lapsuudenkodissani Niiralassa. Samalla kierroksella Arabian kuppikokoelmaani löytyi retroinen Varpu-kahvikuppi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti