Kukapa se koiran hännän nostaisi...vai miten se oli?

Vuoden koiratapahtuma numero yksi Suomessa on joulukuun voittajanäyttelyt Helsingin Messukeskuksessa. Aamu-uniselle sawolaiselle tuon viikonlopun vaikein etappi on aamuyöinen herääminen talviaamuna lämpimästä pesästä ja raahautuminen kylmään autoon. Tänä vuonna selvittiin ajoissa kunnialla matkaan ja asettauduttiin mäyräkoirakehän laidalle luettelo tanassa ja silmä kovana seuraamaan lyhytkarvakehiä.
Onhan ne ihania! Vieressäni vuoroaan odotellut junioriluokan musta kääpiöpoika tuijotti tummilla, ystävällisillä mantelisilmillään häntä heiluen kädessäni ollutta sämpylää ja laski joka ainoan suupalan, jonka ääntä kohden siirsin; suloinen pieni mäyräkoirapoika. Hyvä etten jo alkanut varailla pentua Näkinpolun vapaata koirapaikkaa täyttämään...
Valitettavasti kaikki ei ole ihan niin auvoista miltä äkkiseltään näyttää. Kehässä pyöri muutamia mäyräkoiria, joilla oli todella korkea hännänkiinnitys ja yleensä tuollaisella hännänkiinnityksellä häntä takuuvarmasti nousee pystyy liikkeessä tai ainakin yrittää nousta pystyyn. Nyt häntä lötkötti alhaalla ja heilahti liikkeessä löysästi hieman ylöspäin silloin, kun sattui osumaan kintereeseen ja kimpoamaan siitä hieman ylöspäin! Kehän laidalla on oiva tilaisuus seurata koiria myös silloin, kun ne eivät ole arvosteltavana ja näiden "lötköhäntä" mäyräkoirien hännät riippuivat kuolleina alhaalla, kuin Suomenlippu tyynessä juhannusillassa, koko näyttelyn ajan. Surullisista surullisinta harrastuksessamme on viattomien koirien manipuloiminen kepulikonstein vain ja ainoastaan menestymisen tähden. En ole eläinlääkäri, mutta olen varma, että nuo lötköhännät oli joko puudutettu turraksi tai häntien hermoja oli manipuloitu leikkauksella.
Onkohan omistaja aidosti onnellinen, jos voittaa kepulikonstein? Onkohan omistaja aidosti eläinrakas, jos kohtelee koiraansa näin? Onkohan kaikki tämä tuon vaivan ja kivun arvoista?
Häpeäksi ovat nuo koiranomistajat koko harrastajakunnalle!

Kuvassa rakkaudella hoidettu Te-Biit´s mäyräkoiravauva.