Nyt nuo ihanuudet, Armas Aatos & Armas Aarre & Armas Aimo, ovat jo neljä viikkoa vanhoja palleroita. Miten pieniä ja miten täydellisiä minikokoisia chihuja! Usein pentuhuoneen lattialla, pentulaatikon reunalla kyhjöttää kaksi hahmoa ihastuksesta huokaillen. Miten paljosta rakkaudesta jäävät ihmiset paitsi, jos eivät koiraa omista!
Luulen, että vaikein osuus cihujen kasvatustyössä on pennuista luopuminen...
Armottomana ateistina, koiranpentujen myötä, mieleeni nousee taas Eeva Kilven ihana runo.
Kun koirani katsoo minua,
alan epäillä että Jumala
sittenkin on olemassa
alan epäillä että Jumala
sittenkin on olemassa
ja luonut koiran ja vain hänet
ja tehnyt sen huolellisesti,
ja tehnyt sen huolellisesti,
puhaltanut hänen sieraimiinsa
elämän hengen,
ja että kaikki muu mikä on,
on syntynyt siinä ohessa,
vahingossa ja sattumalta,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti