Suomen vanhainkodeissa viruu lukematon määrä unohdettuja vanhuksia. Kukaan ei muista heitä, ei vieraile heidän luonaan, ei halaa, ei vietä aikaa heidän kanssaan.
Ikäväkseni olen huomannut koiranäyttelyissä vanhuuden toisen äärilaidan; "rakkaudesta" näyttelyyn raahatut koiravanhukset. On surullista katsoa BIS-veteraanikehässä, fyysisesti suht hyvässä kunnossa olevan, mutta jo selvästi dementoituneen koiravanhuksen pyörimistä hämmentyneenä näyttelyhihnassa porottavassa auringonpaisteessa, hyppien välillä handlerin jalkaa vasten, kuin armoa anellen: "Vie minut jo kotiin!"
Ihmettelen omistajan motivaatiota raahata jopa lähes 17-vuotias koiravanhus kesäkuumalla hälyiseen koiranäyttelyyn. Ihmettelen myös niitä hurraata -huutavia ja aplodeeraavia ylistäjiä, jotka hehkuttavat miten hienoa on, kun joku viitsii näin kiusata vanhaa koiraparkaa.
On hienoa, että koirat elävät terveinä vanhoiksi. Mutta on todella surullista, että nämä, usein jo kymmeniä ellei jopa satoja kertoja näyttelyissä esitetyt, koiravanhukset eivät saa arvoistansa vanhuutta.
Kuvassa kohta 15-vuotias mäyräkoiramummomme Bändi nauttii ansaituista eläkepäivistä kotimme rappusilla!
4 kommenttia:
Niinpä. Kaikki hyöty:P vaan irti niin kauan kuin henki pihisee:'(
Surullista mutta totta. Ja SKL vielä palkitsee vuoden viimeisessä näyttelyssään vanhimman paikalle raahatun koiran. Tässä kohtaa voisi jo kysyä - missä kulkee raja eläinrääkkäyksen ja kiiltävän pokaalin välillä?
Niin samaa mieltä. Tittelinkipeitä näköjään riittää. Surullista :/
-lk
Nyt pitää kyllä ärähtää omaksi puolustuksekseni.
Minulla on 16-vuotias koira, joka on vielä hyvässä kunnossa. Nuoruudessaan se kävi paljon näyttelyissä ja on aina nauttinut niistä. Siis oikeasti nauttinut. Olen sen kanssa harrastanut myös agilityä ja tokoa, mutta ymmärrettävästi näiden osalta koira on jo jäänyt eläkkeelle ja kotipihatreenailuun.
Näyttelyt (ja mätsärit) taas ovat olleet koiralle Se Juttu, mitä sen kanssa on voinut puuhailla vielä vanhempanakin. Viimeiset näyttelyt koira kävi viime syksynä yli 15-vuotiaana. Valitsin näyttelyiksi oman kaupungin näyttelyitä tai lähistön pikkuryhmiksiä. Olen kieltäytynyt viemästä koiraa isoon kehään, koska en ole halunnut rasittaa sitä liian pitkällä päivällä.
Kaverini kävi katsomassa koiran esiintymistä näyttelyssä. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta (koiranäyttelyistä ymmärtämätön) kaveri kommentoi, että nyt hän ymmärtää, miksi vien koiraa näyttelyyn. Kuulemma sokea reettakin näkee, miten innoissaan mummokoira siellä oli.
En tiedä, vienkö koiraa enää ikinä näyttelyyn. En kuitenkaan suostu leimaantumaan tittelinkipeäksi eläinrääkkääjäksi. Toivottavasti jokainen osaa arvioida tilanteen omin aivoin ja silmin, koiran ikä voi olla vain numero.
Lähetä kommentti