Lapsuusmuistoissani äiti harvoin ehti istumaan puutarhakeinuun tuomipuun alle peippoa kuuntelemaan.Perheen kevät maistui raparpereiltä, retiiseiltä, eivätkä kesän ensimmäiset mansikat unohdu milloinkaan.
Rehellisyyteen, vastuuntuntoon meidät kasvatit, suoriksi kasvoimme kuin porkkanapenkin rivit. Tästä maasta vartuimme rinnan omenapuiden. Sitkeiksi meidät opetit, kivipeltojen kasvatit ja syksyn tullen valmiina olimme maailmalle punaposkisina kuin kaneliomenat!
Kaija-äidin kainalossa 1975.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti